Wednesday, December 21

Keskiviikko 21.12.05

Loggaan runeen. Joulujuhliini on vielä muutama tunti, joten alan valmistelemaan niitä etukäteen, ostan lupaamani lahjat räikeään ylihintaan ja ostelen myös jotain kivaa pikkusälää kenties dropattavaksi. Tänään illalla olisi vielä tarkoitus lähteä jouluksi matkoille kaveriporukan kanssa, mutta ei kiire silti uhkaa aiheuta. Kello lähenee neljää, kun suuntaan Port Sarimin lähistöllä sijaitsevaan kirkkoon, joka oli sovittu juhlapaikaksi. Kirkossa minua odotteleekin paljon isompi porukka ihmisiä kuin olin toivonutkaan. Eli juhlien pitäisi sujua vallan mainiosti. Toivottelemme hyvää joulua toisillemma ja otamme muutaman ryhmäkuvan kirkon vieressä olevalla hautuumaalla. Päätämme lähtevämme kiertämään maailmaa paraatissa, mutta silloin ongelmat alkavat. Ilmeisesti joillain ihmisillä on aivan mahdotonta olla seuraamatta oikeita ihmisiä, ja koko jonoon järjestäytyminen muuttu yhdeksi kaaokseksi. Luovutamme ja järjestämme epäsymmetrisen sekamelskan, jota päätämme kutsua paraatiksemme. Suuntaamme Faladorin kosmopolin läpi kohti Varrockia ja sen massiivista joulukuusta. Koko juhla valuu hiekkaan kun saavumme Varrockin linnanpihalle. Eräs 122 levelinen kaverini, jonka nimen jätän mainitsematta ellei toisin pyydetä, ilmestyy paikalle ja droppaa 6 Rune Med Helmiä ihan hyvää hyvyyttään. Valitettavasti tämän johdosta 99% vieraistani unohtaa olemassaoloni, ja alkaa innoissaan seuraamaan tätä 122 levelistä kiljuen riemusta napsien hänen tiputtamiaan Rune Medejä. Vähempikin alkaisi wituttaa ketä tahansa, joten häivyn paikalta vähin ääniin ajatellen: "No jääkä sitten tänne kun vaivalla hommaamani levelit ja juhlani eivät kiinnosta." Ainoastaan kaksi ihmistä seuraa minua vieläkin, Duroni ja Kultaturbo, jopa luotettu kaverini Knight29901 jää linnalle vieraitteni palvoessa tätä korkeatasoista kaveriani. En ole koskaan ollut näin vihainen, en ainakaan runea pelatessani. Mutta eihän tämä tietenkään sen 122 levelisen vika ole, vaan noiden "kaverieni", jotka eivät viitsi antaa arvostusta kaikelle mitä olen heidänkin eteensä tehnyt. Tämä ei tietenkään koske kaikkia, mutta valitettavasti joittenkin kohdalla tämä on täyttä totta. Mutta päätän olla armollinen, aion järjestää uudet juhlat täysin samassa paikassa Torstaina, eli huomenna. Tosin sen takia joudun siirtämänä lomamatkaani kavereitteni kanssa päivälle, joten tämä ei todellakaan ollut mikään pikku juttu. Joulun raadollisuus rumaa päätään, miksi juuri tänään, miksi juuri minun kohdallani? Mutta eräs 66 levelinen ystäväni nimeltä 100LvL nostaa minut epätoivosta antamalla minulle joululahjan! Niin, vaikken jakanutkaan tänään mitään. Ja millainen lahja se olikaan, 100k käteistä ja yli 100 Yew Loggia, mikä on käsittämättömän suuri lahja sen leveliseltä. Eli joulun henki elää vielä joissakin meistä. Ja kun tämä ystäväni on kerran nin hengellinen, annoin hänelle vastalahjaksi 600 Big Bonea prayerin kehittämiseen.
Free Image Hosting at www.ImageShack.us Free Image Hosting at www.ImageShack.usFree Image Hosting at www.ImageShack.us

0 Comments:

Post a Comment

<< Home

Keskiviikko 21.12.05