Saturday, December 17

Perjantai 16.12.05

Loggaan runeen. Viimeisen Kalphite Queenin parissa viettämän päivämme aamu sarastaa. Niin, jos jäämme Chainmaileittä Veracit saavat luvan lentää sanonko minne, ja elämämme jatkuu tavallisen kehittelyn parissa. Olin aikaisemmin kyllästynyt isoon rahaläjääni ja olin päättänyt pienentää sen kokoa ostamalla rakkaat peruskamani, Abyssal Whipin ja Dragon Squaren takaisin. Mutta muuta en osta, näin sentää pystyn olemaan vaikka joutuisinkin käyttämään Runite Platelegsejä. Turha muutamasta lisädeffasta miljoonia pulitella. Olisinhan sen Squarenkin voinut jättää ostamatta, mutta se nyt on vain niin legendaarinen että ilman sitä ei voi yksinkertaisesti olla. Mutta nyt asiaan, eli siihen KQ:n lahtailemiseen. Tämä on tullut jo kalliiksi, Sharkkeja on palanut reilusti yli miljoonalla eivätkä ne potutkaan mitään halpoja ole. Tosin olemme ostaneet kaikki tarvittavat kamat puoliksi, mutta onhan sitä rahaa silti palanut kuin milläkin roviolla. Maksimistrenakin on nin lähellä että pahaa tekee, hullut unelmani Dragon Chainmailista eivät tule toteutumaan, huono tuuri on vainonnut minua siitä lähtien kun tätä kirottua peliä rupesin nolifettämään. Jatkamme Kalphite Queenin tappamista tunti toisensa jälkeen, vaikka molemmat tiedämme että Chainia on mahdotonta saada, sillä kaikki hyvä tapahtuu aina jollekin toiselle, ei koskaan minulle, ei koskaan. Pitäisiköhän minun säästää vähän ja ostaa se saatanan ketjuhaarniska kylmällä käteisellä? Asiaankuulumatonta, mutta mainitsen senkin, että Runescapen sivuille ilmestyi se odottamani joululook, joka oli ainoa update pitkiin aikoihin, johon en pettynyt. Jouluunhan on muutenkin vain viikko, ensi maanantaina Varrockin keskustaa tulee koristamaan ehkä jopa suurikin joulukuusi niin ilmaisilla kuin maksullisillakin servereillä. Ja luvassa on tietenkin jokin jouluinen minigame ja jonkinmoinen ajankohtainen juhladrop. Mutta se nähdään sitten kun sen aika on. Ja niin Kalphite Queenin parissa viettämämme päivä vaihtuu aamuyöhön, ja Veracit vaihtuvat läjään kultaa ja wittuuntuneet ex-Veraccerit loggaavat runesta.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home

Perjantai 16.12.05