Wednesday, December 14

Keskiviikko 14.12.05







Joulukuu alkaa olla jo puolillaan, ja nolifettämisen panokset kovenevat joululoman nolifetyshuippua kohti. Loggaan
runeen, tulossa olisi taas kokonainen päivä pelkkää Kalphiittien Kuningatarta. Sama kaveri on tietenkin mukana, olemmehan sentään KQtiimi. Koska käytimme kaikki ostamani hait eilen, on kaverini vuoro hankkia meille tavallista suurempaa purtavaa. Tarkoitus olisi juosta Kalphitejen luolaan, edetä sen viimeiseen pesäkkeeseen ja murhata siellä asusteleva Kalphite Queen, joka ei ole mitenkään helppo homma, teleportata pois ja rukoilla prayer takaisin, ja toistaa koko homma uudestaan ja uudestaan. Veraceillakin Kalphite Queen on pelottava vastus, jonka hirveydelle ei vedä vertoja kuin Tztok-Jad. Eikä vähiten pelottavaa ole sen maksimissaan 31 iskevät maagiset kyvyt ja karmivat piikkihönkäykset. Tuurimme vaihtelee läpi taistojen, välillä omistamme Kq:ta ja välillä se omistaa meitä, mutta ainahan me sen hengiltä saamme. Tällä kertaa henkilökohtainen onneni on kääntynyt ja suurimman osan damoista teen vuorostani minä. Päätin myös, että maksimistrenaa en saavuta ennenkuin Dragon Chainmail on hankittu, joten siirryn käyttämään accurate-hyökkäystyyliä, ja se näkyy myös lisääntyneessä osumatarkkuudessani. Pelit eivät tee ihmisiä väkivaltaisiksi, mutta lagi tekee. Tässä tapauksessa se ei tehnyt minua väkivaltaiseksi vaan kirjaimellisesti kuolleeksi, Kq:ta vastaan kamppaillessa on syötävä jatkuvalla syötöllä, muuten kuolo korjaa harvinaisen nopeasti. Onneksi valpas kaverini kerää ja palauttaa kalliin Veracin kypäräni. Korjautan sen, ja jatkamme Kalphiteslayingia samaan tapaan kuin ennenkin. Tappoja kerääntyi noin 10, mutta Chainmailitta jäimme, jälleen kerran. Mutta taistelutta emme luovuta, vaan jatkamme yrittämistä ainakin tulevan viikonlopun ajaksi. Loggaan runesta vielä hullumpi hullunkiilto silmissäni.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home

Keskiviikko 14.12.05