
Loggaan runeen. Huomasin olevani taas oikeassa, koko Runescape kuohuu uudesta joulupäivityksestä, joka hakkaa kaikki aikaisemmat juhlaspesiaalit mennen tullen jopa runiittiaseella. Tosin tiedätte mitä olen mieltä, koristeita varastavia imppejä, keijukaisten lelupaja ja niin edelleen. Mutta koska nämä karmeudet haihtuvat 3. tammikuuta, painan tämän villaisella ja suuntaan mukaan juhlahumuun. Wanha kaverimme myös Dragon Plateja kauppaileva lelukauppias Diango tarvitsee apuja koristeiden ja lelujen duunailussa. Minkähän takia jokaisen roolipelin hahmot ovat täysin uusavuttomia, kun eivät näytä saavan mitään tehtyä ilman sankarin avustusta, tai siis ilman että sankari ilmestyy tyhjästä tekemään kaikki työt näiden loisten puolesta ihan vain hyvää hyvyyttään? Palkinnoksi luvataan monenlaisia pipoja ja kaulahuiveja, arvoisensa korvaus kovasta työstä, vai mitä sinä sanoisit jos sinut pistettäisiin johonkin tehtaaseen duuniin ja saisit palkaksi pipon ja kaulaliinan? Anyways, tämä suuri sankari suuntaa lelupajaan keijukaisten orjaksi. Vaikka tälläinen onkin aika idioottimainen idea, ainakin se on toteutettu jopa ammattitaidolla, eikä tämä lelujen väsäys niin kamalaa puuhaa olekaan. Tosin, mitenkähän kaksikymppiset kuomani Korruptiosta tuumivat tälläisestä puuhasta. Tosin palkintona on ihan mukiinmenevä Narrin hattu sävyyn sopivine huiveineen, ruma peruspipo huiveineen, ilmiselvä Blue Partyhat-wannabe päähine, ja värikkäänpi hullun ja paholaisen sekoitelman, Narrin, hattu. Kun Diangon ja harvinaisen ruman keijukaispomo Rosien pyynnöt on suoritettu, on aika suunnata Varrockiin koristelemaan sinne pystytettyä suurta joulukuusta. Kuusen kolossaallinen koko pääsi yllättämään minut, hyvä Jagex, näin ne hommat hoidetaan! Palkaksi puoli minuuttia kestäneestä koristelusta saan lyhyen videopätkän kuusesta ja vihreän marionetin. On huvittavaa nähdä kaltaiseni paatunut nolifermurhaaja leikkimässä jollain puu-ukolla, joka roikkua möllöttää narujen päässä. Siinä oli jouluhumua kerrassaan, ja suuntaan tosimiesten hommaan, eli murhaamaan Saraseenibanditteja kuin jokin ristiretkiläinen konsanaan, tosin he eivät tainneet huiskia kyseisen faktion edustajia Demonilta kössityllä ruoskalla, tai eihän sitä koskaan tiedä. Tähän lopuksi vielä muutama ruma kuva Runescapen joulusta 2005, sekä palanen historiaa vuoden takaa.




0 Comments:
Post a Comment
<< Home