Wednesday, November 30

Keskiviikko 30.11

Marraskuun viimeinen päivä. Taas alkaa olla sen kaupallisen juhlan, Joulun aika. Onhan sen perimmäinen ajatus kaunis, mutta pelkkää kapitalistista turhuuksien kauppaamistahan se on. Mutta kukapa ei silti olisi joulumielellä? Loggaan runeen. Tänään Runescapen lukuisat serverit lisääntyivät kahdeksalla, joten nyt eri servereitä on jopa 100, eli ainakin valinnanvapautta löytyy. Tänään olisi tarkoitus jatkaa ristiretkeäni Strenght 98:n vuoksi, joten suuntaan tapani mukaan Bandit Camppiin tappamaan Banditteja. Ristiretkien perimmäinen syyhän oli valta, tässä tapauksessa expat. Onkahan kiihkomielisesti käyttäytyvien SaraseeniBandittien takana jokin kätketty merkitys, miksi he suhtautuvat Runescapen pakanallisiin jumaliin tuolla tavalla? Tänäänkin minun olisi mentävä juomaan erään Runescapen jumalan kyyneliä, vain expojen vuoksi. Miksi nämä ilmeisesti omalle jumalalleen uskolliset Saraseenit on nimetty roistoiksi? Miksi Runescapen temppeliritarien haarniska ei näyttänyt perinteiseltä Temppeliritarien haarniskalta, vaan kullalla trimmatulta valkoiselta perushaarniskalta? No jaa, hyviä uusia haarniskoja tuskin tulee vielä aikoihin. Runessahan on paljon viittauksia keskiaikaisiin legendoihin ja vastaaviin, mutta valitettavasti runen tunnelma ei ole kovinkaan synkkä tai realistinen, pikemminkin lapsellinen ja mukahauska. Enemmän verta, kiitos! Toisaalta näihin lapsellisiin juttuihin ei tarvitse mennä mukaan, uusinta nössöquestia ei ole pakko tehdä, sammakonpäätä ei ole pakko käyttää, Bunny Earssit voi jättää suosiolla pankkiin! Tuleekohan jouluna taas Joulupukki jakamaan jotain Holiday-sontaa? Se jojo ei jaksanut kiinnostaa ketään! Minusta rune olisi parempi ilman turhia "hauskuuksia" ja vitsikamoja. Enemmän questejä, jossa voi olla paha, enemmän karmivia tappoaseita, enemmän ruumiita ja tappamista. Miksei samanlaista tunnelmaa voi kokea uudelleen, sitä tunnelmaa joka vallitsi niihin aikoihin, kun olin vielä nyyppä, jota Delrith kammoksutti armottomasti Pahismaageineen. Huomaan, että olen saanut tänään aikaan paljon, saatan jopa saada sen Str 98:n tänään! Sehän vasta hienoa olisikin, ja sitten vielä Attack 95 viikonloppuna. Ja kenties voisin ostaa jotkin Barrows fullit, kuten Veracit, joilla voisin ryhtyä lahtaamaan Kalphite Queenia, tai Dharokit, joilla voisin iskeä massiivisia damoja ja vaihtaa kehityspaikkaani, tai kenties Guthanit, ja teurastaa Banditteja Erikoisen tehokkaasti. Sitä pitää miettiä, mutta nyt tärkein tehtäväni olisi saada Strenght leveliin luvun 98. Ja tärkein tehtäväni onnistui, sillä päiväni päätteeksi minua siunattiin toisiksi suurimmalla mahdollisella strenght levelillä, loggaan runesta, ja mietin, paljonko senkin levun vuoksi on verta vuodatettu?
Keskiviikko 30.11

Tuesday, November 29

Tiistai 29.11.05

Loggaan runeen. Tänään olisi taas jatkettava siitä mihin jäin, eli wanhasta kunnon Bandittien kurkkujen katkomisesta. Käsi ylös, kuka ei ole vielä kyllästynyt näihin? Tämä päivä ei poikkea mitenkään eilisestä, paitsi sen että Tirionguard kehitteli rangeaa seurassani huomattavasti pidemmän ajan kuin viimeksi. Eilen unohdin kommentoida uusimmista päivityksistä, joten teen sen tänään. Aloitetaan vaikka tästä imelästä "nappaa rottia ja kouluta kissaa"-päivityksestä. Duelia pelaajien omistamien kissojen välillä, rotta-areenoita kissoille? Mihin tämä maailma onkaan menossa? Miksi Jagex on syytänyt lapsellisia ja naurettavia päivityksiä yksi toisensa jälkeen? Kissoilla leikkimistä, erilaisia leluja kuten leikkihevonen ja kuminen kana, valtava sammakonpää kypäräksi? Olenko ainoa, vai pitääkö joku muukin tätä suorastaan häväistyksenä? Miten miekkojen, verenvuodatuksen ja pelaajatappamisen täyttämään maailmaan liittyvät tälläiset idioottitempaukset? Ketään ei oikeasti jaksa naurattaa. Barrows oli viimeisempiä vakavia ja järkeviä updateja. Uusien questienkin taso on laskenut huomattavasti, ja legendaarinen Legendojen viittakin mentii raiskaamaan tekemällä sitä parempia viittoje, joista toisen kuka tahansa voi ostaa! Ja sitten tämä toinenkin päivitys, eli tämä Jagexin mobiilikauppa. Runen ääniä kännykkään soittoääneksi? Kuka oikeasti kuuntelee Runen musiikkia? No ainakin Banditit kuolevat tavalliseen tapaansa, joten en kerro siitä enenmpää, strenghtiä kehittelen normaaliin tapaani. Koskahan tulee seuraava kunnon update? Tulevatko pelaajatalot tuhoamaan kaiken, vai nostavatko ne Runeilun aivan uudelle tasolle? Kantani on, että turhat naurettavuudet pois runesta, enemmän hardcoretappamiskamaa, ja vähemmän turhia questejä. Dragon 2hander kuulostaisi hyvältä, kunhan siinä olisi slash bonus reippaasti yli sadan ja strenght bonuskin saisi hipoa pilviä. No, nyt on kuitenkin päivän annoksen Bandittien verta vuodatettu, joten loggaan runesta. Jos eläisit keskiajalla, miten suhtautuisit siihen että joku löisi sinua kumikanalla?
Tiistai 29.11.05

Monday, November 28

Maanantai 28.11.05

Loggaan runeen. Sori että blogi ei päivittynyt eilen, kirjoitin kyllä eilisen jutun loppuun asti, mutta sen julkaisemisen kanssa tapahtui tekninen virhe, ja koko juttu haihtui bittinä bitteihin. No, tänään on uusi päivä, mutta niin sanotusti wanhat kujeet. Eli sitä samaa wanhaa habatusta, Bandittien murhaamista muutaman sadan tuhannen numeron vuoksi. Tosin näillä numeroilla on jotain merkitystä, sillä kun niitä kerääntyy tarpeeksi, ne nostavat jotain leveliäsi numerolla yläspäin. Uskomatonta, eikö vain? Jokatapauksessa suuntaan Banditeille bodaamaan Dragon Scimitaria heilutellen. Tirionguard tulee mukaan ampumaan Banditteja nuolilla selkään, mutta tämä tapahtuma jää lyhyeksi, ja olen taas yksi, vain priva ja muutamat forumit seuranani. Outoa, enää kaksi levua, ja bodaaminen loppuu siihen, ikiajoiksi. Olen lähiaikoina ajatellut ostavani Dharok's Settini takaisin, massivisia iskuja on tullut jo ikävä. Ja onhan Dharokkaaminen jalo laji, tosin melko riskialtis. Onneksi Ring Of Life tuo mukanaan osittaisen kuolemattomuuden. Ja onhan 75 damaa huomattavasti hienompi isku kuin jokin hikinen 30. Ja Dharokin Suurkirves on mahtava ase ilman Settiäkin, suurin iskuni sillä on ollut 40, aineissa tosin. Se oli siihen aikaan kun vielä kävin Castle Warsissa, se tosin on nyt jäänyt vähemmälle, mokomat pujopartabanditit vievät kaiken aikani. Yllättäen raivostunut Juoppokääpiö alkaa kiskoa minua kivillä, ja lopettaa vasta kun otan häneltä Tuopin Olutta ja Kebabin. Miksi helvetissä alkoholisti jakelisi kaljojaan pois? Kääpiön minulle tuputtama Kebabbikin maistuu kirjaimellisesti paskalle, ja menetän muutaman hipan. Tiedän joitakin jotka ovat kuolleet syötyään Kebabin hädän tullen, se vasta ironista onkin. Minkähän takia ruoka parantaa haavat? Miettikääs nyt, joku tökkää sinua puukolla kylkeen, syöt hummerin, ja yllättäen haavasi on täysin parantunut. Minkähän takia hipoja ei paranneta perinteisesti taikajuomilla? Toisaalta sittenhän Cooking olisi täysin hyödytön skill. No, kaikki pelithän ovat täynnä vastaavia omituisuuksia, miksi niihin pitäisi tarttua? Se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatu. Olikohan tuo pasifistinen vai militaristinen sanonta? Olenko militaristi jos tapan toisia peleissä? Päivän tavoite on kuitenkin saavutettu, expat nousivat noin 150 tuhannella, joten loggaan runesta. Tänään en jaksa keksiä mitään muistutusta loppuun, ovatko ne edes tarpeellisia? Jos ovat, miksi?
Maanantai 28.11.05

Saturday, November 26

Lauantai 26.11.05

Loggaan runeen. Tarkoituksenani olisi jatkaa taisteluani Vihreitä lohikäärmeita vastaan. Eilinen päivä oli Runen kannalta täysin turha, olen saanut enemmän aikaan arkipäivisinkin! Ja tämä päivä tuskin tulee olemaan sen parempi. Dragonit kuolevat yksi toisensa jälkeen, mutta olen silti monta sataa tappoa jäljessä suunnitelmistani. Eikä asiaa helpota yhtään joka nurkassa väijyvät muinaismaagitkaan. Tunnit kuluvat, turhautuminen iskee, loggailen levottomasti edestakaisin. Lopulta tämä oudohko turhautuminen ajaa minut normaalin päivätyöni pariin, ja pian jo katkon Bandittien kauloja toisessa kodissani, Bandit Campissa. Jos sinulla olisi "kotikaupunki" Runessa, niin mikä se olisi? Minun se olisi melko varmasti pieni ja idyllinen kalastajakylänen, Catherby. Siellä lappaa monipuolista väkeä, ja se tuntuu myös olevan paras paikka spotata juuri membershippinsä aloittauneita nyyppäilijöitä. Lisäksi se on parhaita paikkoja kokata mitä mukavampia ruokia, kuten Hummereita ja Haikaloja. Bandit Campille ilmestyy taas lupaava itsemurhakandidaatti, joka kuoli melkein samantien. Mikä helvetti ajaa ihmiset tekemään itsemurhan Bandit Campissa, täällähän kuolee nyyppiä päivittäin. Sama juttu myös Green Dragoneilla, harmikseni siellä luuraa kuitenkin enemmän murhanhimoisia Ancientmaageja kuin huvittavia kamikazenoobeja. Bandit Camppissa en kuitenkaan viihdy kauaa, vaan suuntaa Tirionguardin kanssa Fight Pitseihin, annan Tirionin voittaa yhden kierroksen, jonka jälkeen lähden litomaan raukkamaisiin pilettäjiin tympääntyneenä. Hetken harharetkian jälkeen suuntaan takaisin tappamaan Vihreitä lohikäärmeitä, vain joutuakseni taistelemaan henkeni edestä Ancientmaagien raivoa vastaan, kahdesti peräkkäin. Ensimmäisen hyökkäyksen tekijänä ole kokonainen tiimillinen Ancienmaageja, peräti tusinallinen niitä. Nauran äänekkäästi ääneen faktalle että tämä tiimi ei eds onnistunut päästämään minua päiviltäni! Lohikäärmeenlahtaus taitaa olla tältä päivältä ohitse, jään odottamaan yöllä tapahtuvaa massiivista Korruption pk-retkeä, johon ottaa osaa yli 100 Korruption jäsentä.
Korruption lukuisat joukot kerääntyvät Edgevillen kaupunkiin ja sen lähiympäristöön, tämä pk-retki pidetään ilmaisilla servuilla. Harjoittelemme vielä hetken ennenkuin suuntaamme kohti Wildernessin syvyyksiä. Hetken kuluttua saamme kuulla että Dark Slayers ja Silent Assasins ottavat toisistaan mittaa Demonic Ruinsseilla. Kyseinen taistelu ei ole edes miniwar, joten päätämme lähteä mukaan taistoon, eli Corruption Vs. Dark Slayers Vs. Silent Assasins. Ryntäämme Demoni Ruinsseille, jossa sadat yli 100 leveliset Runeritarit taistelevat toisiaan vastaan. Kaaos puhkeaa, tapamme kaikkia jotka eivät kuulu klaaniimme, keräännymme välillä yhteen ja hyökkäämme uudestaa ja uudestaan. Tätä kestää noin varttitunnin, kunnes Korruption voitto on melko selvä. Sirryyme etelään taistelemaan viimeisiä "karkureita" vastaan, ja tapamme myös satunnaisia yli 100 levelisiä pelaajia. Kun Pk-retkeä on kulunut noin tunti, Damage Incorporated ilmestyy servulle ja tappaa monia klaanilaisiamme. Erkanen pääjoukostamme, koko Wildu on täynnä Damage Incin, Ds:än, Sa:n ja Corruptedin jäseniä, täysi kaaos on päällä. Selviän kuitenkin hengissä Edgeen, jossa pieni joukko klaanilaisia valmistautuu uuteen retkeen. Päätän kuitenkin olla ottamatta osaa tähän, ja loggaan runesta, jälleen kerran voittajana. Tässä vielä kuvia kyseiseltä retkeltä:
Free Image Hosting at www.ImageShack.usFree Image Hosting at www.ImageShack.usFree Image Hosting at www.ImageShack.us Free Image Hosting at www.ImageShack.us
Free Image Hosting at www.ImageShack.us Free Image Hosting at www.ImageShack.usFree Image Hosting at www.ImageShack.us
Lauantai 26.11.05

Friday, November 25

Perjantai 25.11.05

Loggaan runeen. Pohdin, mihin oikein käyttäisin tämän viikonlopun, Runen kannalta siis. Hetken pohdittuani päätän suunnata Wildernessiin, paikkaan jossa haaveet toteutuvat ja tuhoutuvat! Onhan tämä kyseinen Erämaa tehnyt minunkin monistani haaveista totta, esimerkiksi Whipistä Ja Dragon Squaresta. Tarkemmin sanoen, olen ammatiltani Lohikäärmeenmetsästäjä. Eli tapan Wildussa kökkiviä Green Dragoneja ja kauppaan jokaisen luut isosta kasasta kultaa. Ja onhan lohikäärmeiden tappaminen huomattavasti jalompaa kuin normaalit puuhani, eli niiden Bandittien loputon lahtaileminen pelkän huvin ja tietenkin expan vuoksi. "Lohikäärme on taruolento, joka esiintyy sekä eurooppalaisessa että aasialaisessa mytologiassa. Lohikäärmeet ovat hahmoltaan yleensä matelijamaisia, suomuisia ja siivekkäitä, joskus neli- ja joskus kaksijalkaisia petoja. Usein lohikäärmeet pystyvät syöksemään tulta. Toisin kuin lännessä, jossa lohikäärme yleensä kuvataan vihamielisenä hirviönä, se on idässä jumalallinen voiman, viisauden, vaurauden ja hyvän onnen symboli." Runessa ne ovat tavallaan molempia, sekä vaarallisia vihollisia että vaurauden lähteitä, viitaten tietenkin niiden luihin ja nahkoihin. Eli suuntaan kohti Vihreiden Lohikäärmeiden lymypaikkaa, kantean Runiittihaarniskojani ja uskollista Lohikäärmesapeliani, joka lienee yksi parhaista aseista heti Ruoskan jälkeen. Melko ironista, tapan lohikäärmeitä lohikäärmeaseella. Kummallista, ensimmäinen tappamani lohikäärme jättää jälkeensä lohen. Sillä ei tietenkään voi olla mitään oikeaa merkitystä, mutta onhan se silti melko huvittavaa. Huvittavaa ovat myös nämä 40 leveliset peeloilijat, joilla ei tunnu olevan muuta tekemistä kuin lohikäärmeiden nahkojen nyysiminen. Vielä huvittavampaa on, kun nämä kyseiset peelot käristyvät lohikäärmeiden mahtavien lieskojen edessä. Näiltä isomman asteen palovammoihin kuolleilta nevareilta olen saanut aika paljonkin kaikkea pikkusälää, kuten lukuisia Ring Of Wealtheja ja Amulet Of Gloryja. Ensi lauantaina Korruption oli määrä kohdata Nemesis sodassa, mutta mokomat Nemesiksen pelkurit menivät peruuttamaan koko sodan, ja yksikään toplistaajaklaani ei hyväksynyt haastettamme, kenties kaikki tietävät että voitamme sotamme parhaan mahdollisimman organisaatiomme johdosta. Mutta onko se kovinkaan korruptiotunutta, pelata sääntöjen mukaan ja voittaa reilusti? Kahden viikon koeaikani onkin jo lopuillaan, ja uskon vahvasti että High Council hyväksyy minut täysivaltaiseksi jäseneksi, aplikaatioäänestyksessä minut oli hyväksytty äänin 21-6, joista kaikkia kielteisiä vastauksia ei ollut perusteltu. Green Dragonien lahtaaminen ei tosiaankaan ole sitä mukavinta ajanvietettä, eikä vähiten sen vuoksi, että kokoajan on oltava varuillaan seuraavan Ancientmaagi-iskun varalta. Yllättäen 104 levelinen Ancientmaagi juoksee metsästä, mutta valitsee kohteekseen kuitenkin erään toisen Dragon SLayerin, 106 levelisen jannun. Siinä vaiheessa päätän vaihtaa serveriä, ja ristiretkeni vihreitä liskoja vastaan jatkuu. Tarkoituksenani olisi kerätä 1000 Dragon Bonea, ja sitten vasta päättää myynkö ne, vai kehitänkö niillä Prayerini tasolle 70. Tänään en ehtinyt runeilemaan kovinkaan paljoa, koska vietin suurimman osan päivästä kavereideni seurassa. Siis ihan oikeiden kavereiden täällä ihan oikeassa maailmassa, jonka rajat jo sumenneet liiallisen Runescapen Nolifettämisen johdosta. Tosin olen lähipäivinä päässyt hieman irti sen kylmästä otteesta, jonka saattoi huomata siitä faktasta, ettei tämä blogi päivittynyt Maanantaina tai Torstaina. No jaa, päivä alkaa olla pankissa, joten loggaan runesta, muistakaa että tulen kanssa ei leikitä, ainakaan ilman Antifire Shieldiä!
Perjantai 25.11.05

Wednesday, November 23

Keskiviikko 23.11

Loggaan runeen. Tarkoituksena olisi jatkaa synkkää "hyvettäni", Bandittien tappamista melko turhasta syystä. Onhan se aika turhaa, jos yhden elävän ihmisen kuoleman arvo on 200 kokemuspistettä. Vielä synkempää on, että niitä on kertynyt kymmeniä miljoonia, kaikki erilaisten elävien olentojen murhaamisesta. Murhahan se on, sillä jokainen tappo on ennalta suunniteltu tavalla tai toisella. Mutta toisaalta, mikään niistä ei oikeasti ollut elävä, kaikki niistä olivat vain bittejä näennäisen rumassa pelissä! Suurin osa peleistähän perustuu väkivaltaan, ja jotkut jopa vainoavat niitä siitä syystä. Mutta hetkinen, koko ihmiskunnanhan historia perustuu väkivaltaan, toisten tappamiseen, turhaan sotimiseen ja ylipäätänsä elämän tuhoamiseen. "Historia on voittajien kirjoittamaa." Mutta mikä onkaan vienyt meitä eteenpäin enemmän kuin sota? Miksi siis peleissä olevaa väkivaltaa paheksutaan, vaikka väkivalta on ensimmäisimpiä asioita joita osattiin? Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa pasifistiset maailmanpelastusasenteet, eihän tämä maailma enää kauan kestä, miksei siis otettaisi elämästä iloa irti ennenkuin on liian myöhäistä? Ja pohjimmiltaan väkivalta on kuitenkin kiinnostavaa, kukapa ei mieluummin katsoisi jotakuta hakattavan veriseksi mössöksi kuin tylsiä ihmisiä puhumassa "ajankohtaisista" aikeista? No, tämän off topicin ideana oli käsitellä koko väkivaltakysymys pois alta, joten siirryn takaisin Runeen. Huomaan taas unohtaneeni Tasapainon Jumalan kyyneleet, joten suuntaan Lumbridgen suoluolaan, jossa tuttu käärmes Juna odottaa tarinaansa, expaahan on kertynyt viime kerrasta reilusti yli vaaditut 100k, lähemmäs miljoonan veikkasin. Saan kerättyä 67 tippaa, ja saan Farming levelini nousee tasolle 41. Sen jälkeen suuntaan tapani mukaisesti Al Kharidin Shantay Passin läpi Suurelle Aavikolle luotettu bodauskirveeni, Lohikäärmitappara, mukanani. Ja taas samat kuviot toistuvat, tunti tai pari kuluu ja expat karttuvat, seuraavaan leveliin on tosiaankin vielä melkoisesti matkaa. Yllättäen 76 levelinen tyttönen saapu paikalle ja hyökkää 74 leveliseen Bandittiin, saaden koko baarin väen vihat kirjaimellisesti niskoilleen. Yritän varoittaa häntä, mutta hän vain vastaa "lol I won't die", ja kuolee. Ironista, kenties? Yllätyn, kun huomaan että hänen luittensa päällä kiiluu Dragon Dagger, joka ei ollut edes myrkytetty. No jaa, se on minun tikarini, enkä anna sitä ellei kyseinen tyttö tule sitä täältä hakemaan. Ja tietenkään hän ei tule, joten Lohikäärmetikari on nyt minun. Pitänee myrkyttää se jahka lähden takaisin pankille. Ja tavanomainen päiväni jatkuu, kunnes päätän tehdä uusimman questin, eilen ilmestyneen Making History-questin. Ryhdyn heti toimeen, tämä tehtävä osoittautuu liiankin helpoksi, ja on tehty alta aikayksikön. Questistä saadulla erikoisella avaimella pitäisi etsiä aarteita, mutta en viitsi ruveta ramppaamaan ympäri maita ja mantuja, kun kyseiset aarteet voi ostaa muiltakin pelaajilta. Nämä ovat kolme uutta keihäsmaista asesta, eli jokaista jumalaa edustavat Mjolnirit. Ostan eräältä 88 levelisesltä pelaajalta Saradominin ja Zamorakin Mjolnirit. Ne ovat aseina täyttä potaskaa, ja ei niitä ole kauneudellakaan raiskattu, mutta ainakin minulla on ne nyt. Loggaan runesta, muistakaa nauttia elämästänne kun sitä vielä riittä!




(Jos tajusit tämän kuvan, onneksi olkoon!)
Keskiviikko 23.11

Tuesday, November 22

Tiistai 22.11.05

Loggaan runeen. Niin, eilen en päivittänyt blogiani, anteeksi siitä. Mutta kuten varmaan jokainen teistä tietää, joskus ei vain löydä sopivaa hetkeä arkipäivistä, jolloin voisit istua hetken hiljaa ja tehdä jotain näennäisen tärkeää, muttei välttämätöntä. Tänäänkin aika käy vähiin, on toimittava nopeasti. "Viisaus on sitä että tietää mitä tehdä seuraavaksi. Hyve on sitä että tekee sen." Mutta se, mitä aion tehdä, ei ole hyve, ei ainakaan tosielämässä. Nostan kirveeni ilmaan ja karjaisen, sitten heilautan sitä kohti valkoista vaatetta ja tikaria kantavaa parrakasta miestä kohti. Punaisen "tahran" sisässä oleva luku 30 ilmestyy, ja strenaexpaani tulee 120 pistettä lisää.Ja sama toistuu, ja toistuu, ja toistuu. Ja tätä, hyvät ihmiset, kutsutaan kehittämiseksi, joka on hyve tässä oudossa pelimaailmassa, ja minun pitäisi vielä taistella addiktiotani vastaan? Internet on viimeinen vapaa maailma, ja ilmeisesti myös ensimmäinen sellainen. Kuka voisikaan väittää, että yliarvostettu "vapaus" on todellakin olemassa. Winston Churchillin sanoin: ”Demokratia on poliittisista järjestelmistä kelvottomin – heti kaikkien muiden jälkeen.” Vapaus muutenkin on mahdoton ajatus, mutten toki väitä etteivät systeemit näinkin pelaisi. Mitä helvettiä, ei tämän blogin kuuluisi koskea mitään poliittista humpuukia, vaan Runescapea! Toisaalta, tämä päivä oli Runen kannalta liiankin tavanomainen. Mutta otinpa 98 levelistä kaveriani vastaan duelia. Voitin ensimmäisen kerran, ja hävisin toisen. Mikä on melko kummallista, sillä olin ennen tätä voittanut kolmesti peräkkäin Korruptiossa tapaamani 104 levelisen jannun, jolla oli lisäksi aivan samanlainen varustus kuin Knightilla! Mutta kyllähän minä olen duelaamisen omituisuuksista vuodattanut tänne jo ihan tarpeeksi. Ai niin, tänäänhän Runescape myös päivittyi! Uusi quest, joka ei kuitenkaan vaikuta mitenkään mielenkiintoiselta. Saatan tehdä sen, tai sitten en, se jää nähtäväksi. 1.1 miljoonaa expaa seuraavaan strength leveliin, joten en odota sen tulevan edes tällä viikolla. Mutta tämänpäiväinen massateurastus on saatu päätökseensä, joten loggaan runesta. Hyvää illanjatkoa kaikille, muistakaa olla iloisia viimeisestä vapaasta maailmastanne, emme voi tietää kauanko tätä anarkiaa vielä jatkuu!
Tiistai 22.11.05

Sunday, November 20

Sunnuntai 20.11.05

Loggaan runeen. Päivän idea olisi saavuttaa Attack tasolle 94, ilmiselvästi. Eli ei muuta kuin heti asiaan, jo suorastaan masentavan arkipäiväiseen Bandittien massamurhaamiseen. Olen kyllä aika kummallinen, kirjoituksistanihan saa sellaisen kuvan, että Runescape olisi pelkkää Bandittien tappamista ja turhanpäiväistä sotimista. Niinhän se onkin, mutta runessa saa ainakin päättää oman kohtalonsa. Jotkut saattavat omistautua merchanttaukselle, jotkut puiden hakkaamiselle, jotkut saattavat viettää kaiken aikansa taistellen Wildulla, minä taas kulutan päiväni tappamalla Banditteja ja kirjoittelemalla tyhjänpäiväisyyksiä tänne blogiin. Ja onhan se hieni juttu että jokainen voi tehdä sitä, mitä haluaa tehdä. Minä olen ilmeisesti koukuttunut melee skillieni nostamiseen, ja silti ne eivät edes ole kovin isot, eli olen aika tavanomainen runeilija. Moniko on huomannut tämän omituisen ilmiön, joka on kuin kirjoittamaton sääntö, oikea kosminen totuus? Tästä oudosta asiasta on lukemattomia esimerkkejä, listaanpa muutaman. Ensinnäkin se tosiasia, että mitä isompilevelinen olet, sitä enemmän näet isompilevelisiä. Tai se fakta, että kaikilla muilla käy tuuri paitsi sinulla, ja se outo tunne että muut tietävät jotain, mitä sinä et tiedä. Tämähän on oikeastaa sama asia, kuin jos pohtisi, että kuluuko aika joskus eri tavalla? No eihän se kulu, mutta jotkut elämän perusasiat pistävät kyllä mietityttämään. Elämähän on kuin jokin peli, monipuolinen tosin, mutta yllättävän yksinkertainen. Kaikessa on tavoitteensa, ja useimmiten nämä tavoitteet ovat ennalta määrättyjä. Tajuankohan itsekään mitä yritän selittää? Murphyn laki, jos jokin voi mennä pieleen, se myös menee pieleen, se varmaan olisi lähimpänä tätä ajatusta. Minkähän takia ajaudun joskus pohdiskelemaan täysin asiaankuulumattomia juttuja. Mutta onhan se hyvä lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, hölöttää runesta ja hölöttää samalla puutaheinää. No, palatkaamme takaisin kuumille hiekkadyyneille, jossa taistelen vieläkin kirjaimellisesti loputtomia Bandiittimassoja vastaan. Attack leveliin tarvitaan enää vain kolmetuhatta expaa, ja Murphyn laki nostaa taas rumaa päätään, ruoka loppui! Enkä niin vähäisen expamäärän takia jaksa palata takaisin aavikolle. Niinpä päätän lähteä hommaamaan nämä viimeiset kokemuspisteet Castle Wars areenalla, saanpa samalla myös suositeltavan PvP-annoksen. Liityn Zamorakin synkkään kannattajajoukkoon lampaana, joka ei enää oikeasti jaksa kiinnostaa. Olisi varmaan pitänyt jättää Zamorakin väreillä koristeltu Plate suosiolla pankkiin. Hämmästyttävää, että vieläkin jotkin alle 60 leveliset jaksavat ihmitellä odotushuoneen lammasmuotoja, nehän ovat jo wanha juttu! Ja niin ovat myös kani ja Imppikin! No jaa, erä kuitenkin alkaa, murhailen satunnaisia vastaantulijoita. Joskus asiat saattavat mennä hyvinkin, saan 94 attackin lyömällä 110 leveliseen pelaajaan 29! Murphyn laki ei aina pidä paikkaansa, ei ainakaan peleissä. Tapan vielä kyseisen 110 levelisen, ja sitten loggaan runesta. Muistakaa, että jos kaikki oikeasti menisi pieleen, elämä olisi liian vaikeaa, ja miten me noobit siitä selviäisimmekään?
Sunnuntai 20.11.05

Saturday, November 19

Lauantai 19.11.05

Loggaan runeen. Tämäkin päivä on oleva sotainen, sillä tänään otan osaa Legend Killers Of Finland Vs. Troops Of Doom klaanisotaan Lkofin joukoissa. Kokoonnumme hieman ennen taistelun sovittua ajankohtaa Edgeville pankille, josta suuntaamme syvälle Wildernessiin, aina sodan taistelutantereelle asti, eli Demonic Ruinsseille, jossa majailee muutama Greater Demoni. Keräännymme yhteen ja jäämme odottamaan ToDin hyökkäystä. Odotus venyy, mutta lopulta Turmion Joukot kehtaavat näyttää naamansa! Taistelu puhkeaa, ja on ohi ennen kuin alkoikaan. Troops Of Doomilla ei ole mahdollisuuksia Lkofin mahtia vastaan, ja noin vartissa suurin osa Todin joukoista ihastelevat Lumbridgen linnan arkkitehtuuria. Murskavoitto, sanoisin. Sodan jälkeen jatkamme Wildun kiertelyä Pk-retken merkeissä. Jo toinen sota samanvuorokauden aikana, johon otan osaa ja josta selviän hengissä voittajana. Sotiminen onkin eräs Runen hienoimmista asioista, sillä näissä sodissa ei oli oikeiden sotien haittapuolia lainkaan. Kiertelemmä Demonic Ruinssejen ja Rune Rocksejen väliä Serveriä sillointällöin vaihtaen, ja lahtaamme muutamia vastaantulevia noobeja. Harmillista, joten lähden kävelemään yksikseni Edgevilleä kohden, en oikein pidä turhasta ja tuloksettomasta Pkoilusta. Dark Knight Fortressin edustalla näen kuuluisan suomalaisen puren, I H Q 69:n, joka harmikseni loggaa ennenkuin ehdin edes moikata häntä. Tähän väliin pistän muutaman kuvalinkin Lkof Vs. ToD- sodasta.
http://img473.imageshack.us/img473/2702/lkofvstod17hm.png
http://img473.imageshack.us/img473/5350/lkofvstod23px.png
http://img473.imageshack.us/img473/2466/lkofvstod32jt.png
http://img473.imageshack.us/img473/6766/lkofvstod47hi.png
Eli kaikki, joita kiinnostaa liittyä hyvään suomalaiseen klaaniin, johon ei ole liikaa vaatimuksia, niin menkää osoitteeseen http://www.freewebs.com/lkof!
Kaiken tämän sotimisen jälkeen lähden rentoutumaan Al Kharidin Aavikon hiekkadyyneille, missä aika kuluu mukavasti Bandiitteja kuolleeksi ruoskimalla ja Attack Pottuja siemailemalla. Viihdykkeeksi on varattu 40 levelisiä peeloja, jotka yrittävät estää Bandittien pääsyn kimppuusi kamaa kinuten, ja jotka useimmiten erehtyvät hyökkäämään johonkin Banditeista ja kuolemaan sekunneissa. Tälläisiä tapauksia oli tänään harvinaiset kaksi, uusi ennätys! Aika kuitenkin kuluu jo megalomaaniset mittasuhteet saavuttavassa Bandittien kansanmurhani parissa, samalla juttelen kolmea tasoa huonomman naisen kanssa, joka tuntuu olevan minulle kateellinen siitä, että voin nolifettää tänään enemmän. Taas ajatukseni harhailevat kyberaddiktion ja elämättömyyden rajamaille, mutta onneksi pidättäydyn kirjoittamasta tänne mitään "Kyberaddiktio-Elämäni Tietokoneen Ääressä"-juttua! Älkää nyt, en minä mikään hieltähaiseva lasipäinen finninaamanörtti ole, vaan suorastaan päinvastoin. Ei voi olla tyylikäs runessa olematta tyylikäs oikeassakin elämässä. Toiveajattelua, mutten mikään nörttikään ole, ei ainakaan kukaan minua ole sellaiseksi kutsunut. Anyways, takaisin runen pariin. Tuskin maltan odottaa seuraavaa sotaani Korruption joukoissa, tosin sellaista ei ole vielä näillä näkymin tulossa. Minusta Pelaajientappamisen jalossa taiteessa ei ole mitään ideaa ilman varmaa vihollista. Pohdiskelen Bandittien tappamisen lopettamista pysyvästi sen tuottaman tappion takia. Minkä tappion? No sen tappion, että minulta jää "normaalien" vihollisten tappamisesta saamani lootti saamatta. Näillä mittapuilla on kyse jo tuhansista ja tuhansista riimuista ja runeaseista, eli tappiota syntyy miljoonittain jokaista Banditeilla hankkimaani combattia kohden. Muistelen vielä aikoja, jolloin saatoin myydä jopa kymmenen tuhatta täysin vihollisten looteista keräämääni Nature runea. Mutta toisaalta, ainahan voin hankkia rahaa myymällä Dragon Boneja! Tai mitä jos ostaisinkin Veracin Setin ja ryhtyisin Dragon Chainmail-jahtiin? Varmasti löytäisin jostain pari muutakin isolevelistä mukaan Kalphiittien Kuningatarta teurastelemaan? Eräs pelaajamoderaattori ilmoittaa minulle että eräs Jagexin Modeista, tällä kertaa Mod Matt, hengailee Edgevillen kulmilla. Ihmeellistä, miten kaikenmaailman kuuluisuudet kiehtovat parhaimpiakin pelaajia. Saan kuulla, että Lkof ja Tod yhdistyvät muodostaen LoDin, Legions Of Doomin! Mielenkiintoista, voitettu klaani fuusioituu voittajansa kanssa muodostaen entistä paremman klaanin. Attack leveliin on vielä parisensata tuhatta expaa, joten saan sen varmasti huomenna. Mutta nyt on taas se aika, loggaan runesta. Muistakaa varoa Turmion Legioonan syntymistä ja Korruption ehdotonta kuninkuutta!
Lauantai 19.11.05

Friday, November 18

Perjantai 18.11.05

Loggaan runeen. Olen innoissani Korruption ja Anarkian tulevasta kohtaamisesta, vihdoinkin pääsen mukaan johonkin suureen! Mistäkö witusta höpisen, vai? The Corruption Vs. The Anarchy klaanisodastahan minä vaahtoan. Ja minä tulen taistelemaan Korruption mustan lipun alla. Uskon kuitenkin, etten tule kestämään kovinkaan kauaan sodan raivoa. Tulossa on suunnilleen 60 vastaan 60-matsi, vaikka Anarkialta löytyykin enemmän miesvoimaa. Mutta sen aika ei ole vielä tunteihin, joten ei siitä enempää. Pankkini rahavarat hupenevat, helvetti! En pysty korjailemaan näitä Guthaneita loputtomiin, näihinhän on uponnut liki miljoona! Ja siitä se ajatus sitten lähti, Guthanit myyntiin ennenkuin niiden hinta laskee miljoonillla, joka on väistämätön markkinatalouden efekti. Ja niin ne Guthanit vaihtuivat 13.75 miljoonaan kultarahaan ja pankki näytti jo paremmalta. Suuntaan takaisin mieliharrasteeni pariin, eli Bandittien massamurhaamiseen, joka tuntuu olevan jo jonkinlainen käsite. Huomaan, että näitä juttuja lukee jo aika moni, kun joskus satun laittamaan private chatin kavereilta kaikille, niin yllättäen minulle floodaillaankin kummia kohteliaisuuksia, ja forumeillakin tunnutaan tykkäävän! Mutta nyt asiaan, eli Bandittien kuolemien aiheuttamiseen puoliksi läpinäkyvällä Ruoskalla. Mukaani otan tällä kertaa perinteiset Dragon Fullit Zamorak Platella ja Warrior Helmillä, Whipinkin Slash on näin 99. Ja lopun tunnettekin, Banditit kuolevat, Priva laulaa ja Expat kertyvät. Seuraani liitty myäs yksi parhaista Rs-kamuistani, Knight29901, joka esiintyykin tämänpäiväisessä poseerauksessa. Taistelemme hetken yhdessä ja juttelemme mukavia. Loggaan Runesta pienelle tauolle, mutta palaan vielä, Sotarumpujen soidessa Korruption ja Anarkian kohtaamisen kunniaksi...
Ja se aika on nyt! Suuntaan Edgevilleen, joka jo kuhisee muita Korruptoituneita, juttelen kaikille tutuille ja addailen muutamia klaanilaisia. Keräännyn samaan lössiin missä kaikki muutkin ovat, ja yksi johtajistamme, Robtokill, kertoo neuvoja ja jakaa käskyjä, isoimmissa klaaneissa johtajiaan on toteltava. Sovimme säännöistä ja harjoittelemme käskyjä ja muuta mukavaa. Sitten marssimme kohti Rogues Castlea, missä taistelu tultaisiin käymään. Kyseessä on siis Anerchy Vs. Corruption 1 day preparation war, eli molemmilla klaaneilla oli yksi päivä aikaa valmistautua ja kerätä joukkonsa kokoon. Lähestymme Rogues Castlea, keräännymme vielä viimeisen kerran, laitamma Protect From Meleet päälle ja rynnistämme tyhjän linnan porteille. Toteamme, että Anarkia piileskelee linnan toisella puolella. Ja taas kuolonmarssi käynnistyy, linnan takana odotteleekin Anarkian armeijat, joilla on mies- sekä levelylivoima. Meitä on 69 ja heitä 80! Juoksemme kohti Anarchyn keltaisiin viittoihin sonnustautunutta armeijaa, ja kaaos pääsee valloilleen. Damagea ja kaikenlaisia sotakomentoja ja muuta karjuntaa satelee ympäriinsä. Itse tottelen johtajien ohjeita hyvin kuuliaisesti, ja hyökkään heti siihen jota olisi tarkotus pileta. Ja sota jatkuu, miehet ja ruokani vähenevät. Ehkä häviämme Anarkian raivolle, mutta ainakin kaadumme taistelussa! Vai kaadummeko, tilannehan näyttää meidän puoleltamme valoisalta! Herranjumala, mehän olemme voitolla. Muutamien minuuttien päästä suurin osa Anarkiasta on Faladorissa tai Lumbridgessä, tapamme enää vain muutamia yksittäisiä crashereita ja kamanhaalijoita. Niin siinä sitten kävi, Anarkia sortui Korruption mahdin alla. Anarkian huokuttelutaktiikka epäonnistui täysin, joka maksoi heille voiton. Meitä oli ehkä vähemmän, mutta toimimme järjestelmällisesti armoa antamatta ja omistimme vihollisemme! Itsekin olen hyvin iloinen siitä, että selvisin sodasta hengissä! Palaamme takaisin Edgevilleen juhlimaan kunniakasta voittoamme, jonka jälkeen loggaa runesta, tässä vielä muutama kuvalinkki Anarkian ja Korruption sodasta.
Korruption joukot kokoontumassa Edgessä:


Korruption kuolonmarssi:


Korruptio Vs. Anarkia:


Tässä vaiheessa Anarkia oli jo käytännössä tuhottu:

Korruption joukot palaavat voittajina kotiin!
Perjantai 18.11.05

Wednesday, November 16

Keskiviikko 16.11.05

Loggaan runeen. Tiedän edelleen tehtäväni, torjuntatasoni on noustava yhdeksäänkymmeneenyhteen murhaamalla mahdollisimman monta Bandiittia siinä sivussa. Enää 150k expaa tähän melko merkityksettömään leveliin, sillä Rsdemonin Combat Calculator oli aikaisemmin julistanut synkän tuomionsa: En tule saamaan combattia, vaikka saisinkin tänään tämän levelin! Tästä lannistumatta suuntaan taistelemaan kuumalle aavikolla vuodattamaan hikeä ja Bandittien verta. Ja verilöyly käynnistyy, eikä loppua tule tulemaan ennen kuin voin julistaa Defence Lvl ysiykkösen omakseni! Ja tunnit kuluvat, taistelut jatkuvat, jutustelen kamujen kanssa privassa, kunnes se tapahtuu. Ei ei, ei level, vaan Guthaneitteni särkyminen jo toista kertaa kahden viikon aikana! Harmittaahan se kun kalliit haarniskat murenevat läjäksi paskaa, ja joutuu pulittamaan satoja tuhansia jollekin rumalle Lumbyn Petelle jotta ne saisi korjattua. Käyn korjauttamassa Guthanin Nahka/Ketjuhaarniskan, ja suuntaan takaisin aavikolle. Ja verilöyly jatkuu, tällä kertaa sitä ei toivon mukaan keskeytä enään mikään. Kun päivä tässä etenee, huomaan että minut on otettu kahden viikon koeajalle The Corruption klaaniin! Huomenna olisi ensimmäisen pk retkeni aika! Se tosin tulee tapahtumaan melko myöhään, ja silti sinne olisi mentävä. No, ei voi mitään, parhaisiin klaaneihin ei pääse tekemättä jotain sen eteen. Ja niin murhaaminen jatkuu, ja yllättäen Defence levelini nousee tasolle 91. Olen niin varma Rsdemonin ennustukseen, etten edes raaski katsoa nousiko combat leveline, vaan suuntaa Al Kharidin pankille. Juuri kun olen loggaamassa, silmiini pilkahtavat numerot 116 statsieni alareunassa! Tästä iloisena loggaan runesta, muistakaa että parhaatkin laskurit voivat erehtyä!
Keskiviikko 16.11.05

Tuesday, November 15

Tiistai 15.11.05

Loggaan runeen. Seison Duel Arenalla, olin siellä testailemassa uusinta Spesiaali-iskua, ja huomasin ettei se mikään erikoinen ole, vaikka onkin ehdottomasti tyylikkäin isku tähän mennessä koko Runen historiassa! Harmikseni huomaan, että olen taas mennyt unohtamaan Tears Of Guthix minigamen suorittamisen, mutta onneksi siellä käyminen ei viivästynyt kuin päivällä. Joten suuntaan sinnepäin, sen jälkeen lähden melko varmasti treenaamaan torjuntakykyäni sohimalla Banditteja silmille Guthanin Sotakeihäällä keskellä Al Kharidista Etelään sijaitsevaa aavikkoa, joka tunnetaan nimellä Aavikko! Siinä oli suomenkielellä peeloilua yhdelle jutulle ihan tarpeeksi, vai oliko? Kuitenkin, Tears Of Guthix minigame ei ole koskaan sujunut paremmin, saan kerättyä ennätykselliset 94 tippaa Tasapainon Jumalan, Guthixin, pyhään taikamaljaan, ja siitä kulauttamalla Farmingini nousee neljäänkymmeneen! Eli ei enää yhtäkään kolmosella alkavaa skilliä, toisaalta saman levelisillä pelaajilla on harvemmin yhtään vitosella alkavaakaan skilliä. No jaa, Total ei ole minun alaani, ainakaan vielä muutamaan kuukauteen. Nyt kuitenkin suuntaan Kuuman Aavikon varjoisaan Rosvokylään, ja aloitan jumalten minulle suoman jokapäiväisen massateurastukseni, toisaalta teenhän sitä Saradominin nimeen, miksi muuten Banditit huutaisivat: "Prepare to die, Saradominist filth!" No sehän johtuu siitä että pidän ylläni Saradominin viittaa, juuri se takia että Bandiitit käyttäytyisivät aggressiivisesti minua kohtaa, toisaalta kaikki teistä tiesivät sen. Kehitys sujaa siihen normaaliin malliin, pahikset kuolevat ja expaa kertyy. Tänään tein myös tulevaisuuteni kannalta tärkeän päätöksen, eli päätin jättää hakemuksen liittymisestäni The Corruption Klaaniin, joka on tällä hetkellä klaanien top 200-listalla numero 25, hp keskiarvo 88 ja jäseniä 169. Tiedän tiedän, olen vielä Lkof-klaanissa, mutta jos hakemukseni Corruptioniin hyväksytään, joudun vielä kaksiviikkoiselle koeajalle, eli ehdin vielä lauantaina tapahtuvaan LKofin sotaan, jonka takia alunperin liityin Legend Killers Of Finlandiin. Vaikka aionkin erota Lkofista, se ei tarkoita etteikö se olisi hyvä suomalainen klaani, jossa on todellakin potentiaali vaikka mihin! Eli pahoittelen tulvaa eroani Lkofista, muistakaa pitää lippua korkealla, pojat! Loppupäivästä Tirionguard pistäytyy Banditeilla, tosin visiitti jää hieman lyhyeksi, mutta ei se haittaa, Tirionguard on hyvä jätkä. Loggaan runesta, muistakaa varoa klaaneja, ihan oikeasti.
Tiistai 15.11.05

Monday, November 14

Maanantai 14.11.05

Loggaan runeen. Al Kharidin aavikko kuhisee Uuden Questin, Shadow Of The Stormia aloittavia pelaajia. Jatkoa Legendaariselle Demon Slayerille? En voi väittää ettei tälläinen meininki kiinnostaisi minua, joten päätän itsekin tehdä uuden apokalyptisen demoninlahtaustehtävän! Yllättäen huomaan, että en tarvitsekaan kuin 30k expaa että Hitpointsini näyttäisivät 94, joten päätän hommata sen ensin, ja teurastaa demonin jälkeenpäin. Ei menekään kuin vähän yli tunti, kun suoritan jo The Golem tehtävää, katsos minun tarvitsee tehdä se vielä ennenkuin voin aloittaa Myrskyn Varjon. Siinä ei kauaa nokka tuhise, ja pian Isä Reen lähettää minut epätavallisen kliseiselle tehtävälle, minun pitäisi auttaa satanistikulttia kutsumaan maan pinnalle Mahtava ÙberDemonilordi Agrith-Naar, ja tappaa hänet lopullisesti. Pian olenkin jo soluttautunut tähän pahisveljeskuntaan, ja tapahtumat alkavat kiitää eteenpäin, eikä mikään questguide ole minua auttamassa. Pian olenkin jo oppinut Summoningiin tarvittavan rituaalin, mutta rituaalin suorittamisen jälkeen paljastuu, että minä ja muut pahikset emme kutsuneetkaan tätä demonia, vaan lähetimme sen takaisin omaan ulottuvuuteensa, ja että kyseinen demoni oli Denath, järjestömme hurja pahispomo. Omasta ulottuvuudestaan Denath Alias Agrith-Naar pystyy tekemään kaikenlaista kivaa, esimerkiksi lähettelemään kummituksia tappamaan porukkaa ja nostattamaan hiekkamyrskyjä tyhjästä. Ja taas minun on pelastettava maailma mahtavalta Demonilta. Suoritamme yhdessä hyväksi kääntyneen pahisjärjestömme kanssa kutsuntarituaalin takaperin, ja ystävämme ùberdemoni tupsahtaa takaisin tähän ulottuvuuteen, ja se ei ole siitä iloinen. No jaa, pian tämä Demonipahis Agrith-Naar on tuhkaa ja maailma on pelastettu, taas. Musta Silverlightini muuttu demonin vaikutuksesta pahismiekaksi, jossa on pelin ehdottomasti hienoin Erikois-isku! Eli Quest oli todellakin kaiken vaivansa arvoinen. Questin tehtyäni loggaan runesta, muistakaa varoa 100 levelistä Nobodemonia, ettei vaan hiekkamyrsku iskisi 5 damaa!
Maanantai 14.11.05

Sunday, November 13

Sunnuntai 13.11.05

Tänään en loggaa runeen, tauko on joskus tarpeen. Mutta jostain kumman syystä päätin sittenkin kirjoittaa jotain, vaikka olin aikaisemmin päättänyt etten kirjoittaisi. Eli taidanpa pohtia jotain Runeen liittyviä enemmän tai vähemmän ajankohtaisia juttuja, kuten esimerkiksi tätä tulevaa päivitystä kissojen ystäville, joihin en ainakaan runessa kuulu. Rotta-areena kuulostaa aika, miten sen nyt sanoisin, oudolta? Joskus tekijät heittävät vähän lekkeriksi, lieneekö jo mielikuvitus hiipumassa, vai onko rahanhimo kenties sumentanut ajatustenkulun, Runen suosio kun on viime aikoina revähtänyt räjähdysmäiseen nousuun. Kyllähän siitä kertoi tuo Highscorejen nostaminen puolesta miljoonasta miljoonaan. Toisaalta kuinka moni listalla esiintyvistä pelaajista pelaa vielä? Asiasta yhdeksäänkymmenenteen, kuinka moni teistä uskoo että Jagex pitää lupauksensa ja Pelaajatalot saapuvat vuoden loppuun mennessä? Minä en ainakaan usko, pelaajatalothan ovat olleet tulossa "lähiaikoina" jo vuosia! Vaikka en niiden tuloon uskokaan, se ei tarkoita että ne eivät saisi minusta ilmestyä, olen aina halunnut oman mökin Trollheimin vuoristoon, tai vaikka kattohuoneiston Faladorin ydinkeskustaan. Mitenkähän nämä talot tultaisiin toteuttamaan, ja monestikohan olen tätäkin pohtinut? Muistuu mieleen Runescapen toisen tulemisen alkuajat, kaverini olivat olleet vuorenvarmoja että pelaajatalot olisivat tulleet välittömästi uuteen ja parempaan Riimuun, mutta tulivatko ne? Eivätpä tulleet, tulisivatkohan ne nyt, melkein kaksi vuotta myöhemmin. Moniko nykyinen pelaaja tietää sen tosiasian, että nykyinen Runescape ilmestyi 2004 Maaliskuussa? Runescape kakkonen oli parhaita hetkiäni Runessa, oli hienoa kuljeskella 100 levelisenä, joka oli harvinaisen korkea vielä siihen aikaan. Kuitenkin pelasin runea vähemmän siihen aikaan, nyt olen pelannut sitä liikaakin, viime kesästä lähtien joku saattaisi väittää, että olisin jopa addiktoitunut runeen, olenkohan? Toisaalta senkaltainen addiktio voisi olla vähemmän vakava verrattuna huumeriippuvuuteen tai johonkin muuhun úberpahaksuttuun ilmiöön? Toisaalta, millaisia nämä ihmiset ovat, sellaiset ihmiset jotka paheksuvat melkein kaikkea? Onko heidän elämällään yhtään sen enempää sisältöä? Kuka alunperin määrää mikä on oikein ja mikä väärin? Tulevaisuus voi hyvinkin olla meidän tietokoneaddiktien! Oho, harvinaisen räikeätä off topiccia! Onko olemassa hyvää addiktiota, paitsi tämä "Elämä on parasta huumetta!"-potaska? Ja missä kulkee addiktion raja, oletko tietokoneaddikti jos olet koneella yli 5 tuntia päivässä? Jos osaat vastata tähän, olet melkoisen paheksuva ihminen. En tietenkään väitä, että tietokoneaddiktio olisi kenellekään hyvästä, ongelmiahan pelkästä ruudun tuijottelusta ja hieltä haisemisesta koituu. Missähän vaiheessa tätä kirjoitusta minusta tuli Nörttiliiton puhemies? Tämän kertainen topic olikin oikea off topicci! Hyvää illanjatkoa toivottaa Painkille990, muistakaa että vain nörtteilemällä voit voittaa! Voittaa mitä? En tiedä, tiedätkö sinä?
Sunnuntai 13.11.05

Saturday, November 12

Lauantai 12.11.05

En loggaa runeen, vaan olen jo valmiiksi siellä, olen noin vartti sitten saanut strength levelini 97:ään, ja nyt olen menossa tapaamaan PhoenixWebin ja RunescapeSuomen adminia Rssphoenixia free servereille. Seison Al Kharidin pankin liepeillä, ja saman tien kolme pienitasoista nyypähtävää pelaajaa alkavat tradeta minua. Hyväksyn yhden tarjotuista vaihdoista, kumpikaan osapuoli ei tarjoa mitään, mutta kyseinen nyyppä huudahtaa silti: "Cool!". Jatkan matkaani Al Kharidin rajan läpi, ja suuntaan kohti Wizard Toweria. Kaikki ympärilläni olevat huonotasoiset ja huonokamaiset pelaajat tuovat mieleeni muistoja, muistoja vanhoilta hyviltä ajoilta, kun minäkin olin pelkkä harmiton nyyppä suuressa maailmassa... Ajoilta, jolloin en tiennyt mikä oli combat level, ajoilta, jolloin Mithrilhaarniska herätti minussa suunnatonta kunnioitusta, jolloin saattoi aina löytää jotain uutta ja ihmeellistä, aikoihin jolloin kaikki oli yhtä suurta seikkailua. Muistelen haikeasti kuinka en uskaltautunut Varrockiin, koska pelkäsin että Guardit kävisivät kimppuuni, ja jolloin läheisellä kulttikukkulalla talsinut Delrith aiheutti minulle pahoja unia, jolloin minut saatettiin huijata Wildulle kuolemaan aarteen perässä, jolloin 30 tuhatta pelaaja samanaikaisesti pelaamassa oli paljon, jolloin Runessa oli vielä jotain jännitystä. Näissä nostalgisissa tunnelmissa saavun Velhojen Torniin, jossa tapaan kaverini Rssphoenixin, yhdessä suoritamme muutamia tehtäviä, kuten Knight's Sword-questin, ja juoksentelemme ympäri Runea. Kello on jo neljä aamuyöllä, joten loggaan Runesta. Hyvää viikonloppua toivottaa Painkille990, muistakaa vaalia noobiaikojenne muistoa!
Lauantai 12.11.05

Friday, November 11

Perjantai 11.11.05

Loggaan runeen. Tiedän jo valmiiksi mitä aion tehdä, toisaalta olen tiennyt sen joka päivä, niinkuin aikaisemmista kirjoituksistani ilmenee. No, enää kolmisensataa tuhatta expaa seuraavaan strenght leveliini, Guthaneilla kelpaa kehitellä, harmi vain ettei niillä voi erikseen bodata strengtiä ylös. Olen myös huomannut Bandit Campin suurimman haitan, tuskin sitä voi viaksikaan kutsua. Kyseessä on tietenkin Random Eventit, arvatkaapas onko kivaa juosta pois Banditteja kuhisevasta kylästä kauas aavikolle ratkaistaksesi Mystisen Wanhuksen antaman arvoituslaatikon, tai karataksesi vihaista Ampiaisparvea. Tai käsitellä taas sitä ärsyttävimmistä ärsyttävää Wanhaa kunnon Juoppoa Kääpötä, että voisit vastaanottaa miljoonannet Kaljat ja Kebabit. Entäs sitten Bandittejen tielle kasvava Omituinen Kasvi? Inventoryssani on 16 Strange Fruittia! Tosin onhan tämä Keihään Ja Kirveen välillä vaihtelukin aika tympäännyttävää. Ja tällä kertaa minulla on seurastakin pulaa, kun Tirionguardinkin kanssa tuli Bandiitteja murhattua vajaan vartin vain. Miksiköhän Guthanin Infestation Special Attack pelastaa sinut vasta viimetingassa? Tässä äskettäin yritin epä toivoisesti imeä kuntoani takaisin Banditeilta, hp:ta oli jäljellä enää 28, ja Banditit vielä innostuvat tökkimään minuun surkeilla Tikareillaan viittä ja kuutta damagea. (Damagesta en suomalaista versiota kehtaa käyttää, se menisi jo suorastaan överiksi.) Hp:ta oli jäljellä 18, kun Guthanin Sotakeihäs päättä imaista Banditeilta 25 hipaa, ja heti perään 28 hipaa. Eli loppujen lopuksi se kuitenkin pelastaa sinut, vaikka pitääkin sinua jännityksessä vähän aikaa. Olen huomannut saavani enemmän "rispektiä" uusissa haarniskoissani, tuo Guthanin demoninen hirviökypärä sen tekee, mikäs muukaan. Ja voihan tuolla liki pelottavalla taistelutasollanikin olla jotain tekemistä sen kanssa. Tason 97 strenghtiin on vielä noin 160 tuhatta expaa, luulen saavani sen vielä ennen keskiyötä. Sen jälkeen pitäisi kai hommata 93 defence, Guthaneilla Defencen kehittäminen on yhtä juhlaa, tämä torjumiskyky kun sattuu olemaan ainoa taistelutaito mitä Guthanin Sotakeihäällä voi treenata pelkiltään, ilman mitään peeloa expan kolmiajakoa.
Ei mene kauaakaan, kun uskolliset Guthan fullini pirstoutuvat palasiksi, ensimmäistä, muttei varmasti viimeistä kertaa. Suuntaan Lumbridgeen Bobin Pajaan, jossa tämä Lumbyn paikallinen puuhamies fiksailee haarniskani kuntoon hetkessä, tosin tämän häiskän taksat ovat sen mukaiset. Pian tämän pikaisen korjausoperaation olen jo lahtaamassa lorvailevia BaariBandiitteja, ja tätä teen vielä tunnista toiseen, ja lauantaina, kello 2:24, se tapahtuu, yhdeksäskymmenesseitsemäs tuleminen. Mutta seikkailuni Runescapen yössä ei ole vielä ohi.
Perjantai 11.11.05

Thursday, November 10

Torstai 10.11.05

Loggaan runeen. Olen vieläkin Bandit Campilla, Guthan fulleilla siellä pystyy olemaan ilman ruokaa vaikka 15 tuntia, eli siihen asti kunnes Guthanit hajoavat. Tirionguard saapuu rökittämään Banditteja, mutta tämä tappokaksikkomme ei kestä kovin kauaa, ja olen taas yksin. Tunnit kuluvat, Banditit kuolevat, expaa kertyy ja patti kasvaa. Liityn privan kautta suomalaiseen klaaniin nimeltä Lkof (Legend Killers Of Finland), ainakin toistaiseksi. Kehittelen vielä vähän aikaa, ja sitten liityn uuden klaanini Pk-Retkeen, mukaani kärrään Riimuhaarniskat Riimu2h:lla. Mukana on ihan kivasti porukkaa, muutamia yli 90 levelisiäkin näyttää löytyvän, kuitenkin pelkkää vihreää tasoa. Aika kuluu satunnaisia nyyppiä lahdatessa ja 108 levelistä Blue Maskia kantavaa 99 rangeria jahdatessa. Isken Riimumiekallani ainakin 22 ja ainakin 25 jos satun olemaan aineissa, sen sai tänään eräs 122 levelinen tietää. Harmi vain, että Klaani jota tämä 122 levelinen Very Jian edusti, eli DS, päätti hyökätä klaanimme kimppuun. Itse kaaduin melko pian, miten muka olisin mahtavan klaanin raivoa kestänyt? Ja harmillisten tapahtumien ketju jatkuu, kun otan pankistani 400k ostaakseni kahdet Riimufullit, ja epähuomiossa annankin 200k:n sijasta 2 miljoonaa, eli ne 400k. Juttelin jonkun kaverini kanssa privassa ja epähuomiossa menin hyväksymään mokoman traden. Olipa siinä jollekin 50 levuselle onnenpäivä, minulle vähemmän onnekas, aikaisemmin päivällä olin kuollut Evil Chickeniin, olin juuri imuttamassa hipojani Guthaneilla kun tämä kirottu kana iski, ja minulle oli vain 20 hp:ta jäljellä. Onneksi nautin Ring Of Lifen tuottamasta kuolemattomuudesta, ja miljoonien vahingo ei pääse tapahtumaan. No, aina ei voi onnistua, ei edes Runessa. Loggaan runesta, muistakaa varoa Klaanien silmitöntä raivoa alempi tasoisia kohtaan!
Torstai 10.11.05

Wednesday, November 9

Keskiviikko 9.11.05


Loggaan runeen. Olen Waterfall Cavessa, 105 levelinen kaverinikin on siellä. Pyydän häneltä Dragon Battleaxeni takaisin ja suuntaan Bandit Camppiin bodaamaan pattia. Guthan fullithan tekevät ruoan täysin tarpeettomaksi, mutta niillä ei voi kuitenkaan treenata strenghtia, joten joudun käyttämään lohikäärmetapparaa ja vaihtamaan Guthanin sotakeihään käteeni aina kun hitpointsini ovat alhaiset. Tämä tapa osoittautuu kuitenkin varsin hyväksi, ja expaakin kertyy koska olen aineissa, strenghtini on 113 ja attackkini 111. Aineilla viittaan tietenkin niihin mahtaviin taikajuomiin, Super Strenght- ja Attack Potioneihin. Mukaani kehittämään tuli myös kaverini Tirionguard riimusapeleineen ja taikajuosineen. Yhdessä Bandiittien massamurhaaminen on varsin rattoisaa puuhaa. Tiimityö pelaa, tapamme samaa vihollista, ja minä otan damat. Massamurhaamme siis 74 levelisiä baarikärpäs-Bandiitteja. Tirionguard ei kuitenkaan taistele rinnallani kovinkaan kauaa, joten jatkan kehittämistäni yksikseni. Ja tunnit kuluvat, ruokaa en ole koko aikana tarvinnut! Kolmensadakahdenkymmenen tuhannen kultarahan korjaustaksa ei tunnu missään, kun miettii paljonko hummereihin kuluisi rahaa samalla kehitysmäärällä. Eräs toinen kaverini tulee kehittämään kanssani, huonolla menestyksellä. Hän hyökkää vahingossa Bandiittiin, joka ei ole minun kanssani taistelussa, ja saa kohdata tusinan 74 levelisen Bandiitin raivon. Henkihän siinä meni, harmillista, mutta elämä on kovaa ja niin voivat olla kilttiä kantavat miehetkin. Aikaa kuluu kavereille privailussa ja Bandiitteja murhatessa. Tirionguard tulee takaisin, ja kehitys muuttu astetta mielekkäämmäksi. Ja näin jatkuu tämä kahden miehen ristiretki pelkän tappamisen vuoksi. Päätän lähteä Fight Pits-areenalle, Tirionguard ei päässyt mukaan, mutta 97 levelinen kaverini Knight29901. Valitettavasti taistelut eivät suju kovinkaan hyvin. Vaikka Guthan fullit ovatkin Barrows Settien aatelia, ne eivät ole kummoiset PvP-combatissa, ja taipuvat puolentusinan muun barrows fullin yhteisen raivon alla. Eli toisinsanoen, meidät pilettiin, tapettiin tiimillä, kahdesti. Guthan ei siis ownaa muita Barrows Settejä kovinkaan hyvin, mutta viholliset se kyllä omistaa mennentullen. Vaihdan Worldia ja onnistun nappaamaan itselleni edes yhden voiton 102 ja 94 levelistä Riimuhaarniskoitua Ruoskijaa vastaan. Miten Runesta voi logata voittamatta edes kerran? Loggaan runesta, muistakaa varoa barrows fulleja kantavia peelolaumoja, ne saattavat vaikka piletä sinut!
Hyvää illanjatkoa toivottaa Painkille990 kavereineen.
Keskiviikko 9.11.05

Tuesday, November 8

Tiistai 8.11.05


Loggaan runeen. Dragon Hatchet vituttaa edelleen, mutta tuskaa lieventää hitusen se, että siinä on sentään Special Attack. Suuntaan tappamaan Banditteja, mukaani otan tällä kertaa Lohikäärmetapparani. Ei aikaakaan kun kurmottelen Bandiitteja sillä ainoalla oikealla lohikäärmekirveellä. Uusimmassa kirveessä ei paljon mielikuvitusta viitsitty käyttää, mutta nyt kaikki on taas hyvin. Tunnin treenaamisen jälkeen (aika outoa, treenaaminen on aivan sama kuin "viattomien" varkaiden ja muiden ryöväreiden massateurastaminen jossain kuumassa ja hikisessä aavikossa keskellä pientä telttakylää.) saan kuulla, että eräs 105 levelinen ystäväni on ostanut mahtavimman Barrows Setin, Suuren Ja Mahtavan Guthan fullin, kertoo syyksi sen hinnanlaskun kuudestatoista miljoonasta neljääntoista miljoonaan. Pohdiskelen asiaa, ja käsitän, että Guthan fulleilla minä voisin kehittää tuolla baarissa kykkiviin 74 levelisiin Banditteihin 15 tuntia putkeen ilman ruokaa ja pankkikäyntejä! Ja niin se ajatus sitten lähti, Guthan-kuume iski! Guthan fullienhan spesiaaliefekti on eräänlainen hp-imuri, joka aina välillä imuttaa itselleen sen verran hp:ta mitä speciaali-iskulla on tehty vahinkoa, tiedän jo ennestään että tämä efekti tapahtuu vähintään kerran jokaista vihollista kohden, joten ruokaa ei tarvita lainkaan! Suuntaan siis hikiseltä Al Kharidin aavikolta membermaailmaan kuumaan keskukseen, itse asian ytimeen, World kakkosen Faladorin Itäiseen pankkiin. Paikalla minua odottavat sadat rikkaat ja rahanahneet kauppiaat, joilta löytyy kaikki mitä ikinä halajat ostaa. Ei aikaakaan kun juoksen tuliterät Guthan fullit päälläni kurmottamaan surullisen kuuluisia tulijättejä, Waterfall luolan suuria ja vähemmän mahtavia Fire Giantteja yhdessä 105 levelisen kaverini kanssa. Jo muutaman tapon jälkeen olemma varmoja siitä, että Guthan on todellakin rautaa, vaikka kyseiseen haarniskaan kuuluu legsejen sijasta suorastaan naurettavan ruma hame, vai pitäisikö sanoa kiltti. Guthaneihin tyytyväisena loggaan runesta, jättäen lohikäärmetapparani lainaan kaverilleni, hänelle ei valitettavasti paljoa jäänyt Guthan fullien oston jälkeen käteen. Hyvää illanjatkoa, ja muistakaa että kilttiäkin käyttävät miehet voivat olla koviksia!
Tiistai 8.11.05

Monday, November 7

Maanantai 7.11.05


Tällä kertaa en loggaa runeen, vaikka oikeastaan loggaankin, en vain jaksanut aloittaa "loggaan runeen"-lauseella, olin saanut siitä palautetta. Mutta nyt loppui off topic. Waterbirth islandin laajennus-update on viimeinkin saapunut, sehän tarkoittaa uutta dragon tavaraa? Onkohan se Dragon 2h, Warhammer vai peräti Plate? Mutta ei, se on Dragon Hatchet! Perkele, Jagex teki sen taas! Nostatti Behind The Scenesillä toiveet korkealle ja sitten heittää tappamisennälkäiselle soturiporukalle lohikäärmeen puunhakkuukirveen! En voi sanoinkuvailla tyytymättömyyttäni! Tästä turhautuneena en edes lähde tutkimaan uutta updatea vaan suuntaa purkamaan kiehuvaa vihaani Bandittien niskoihin. Pian jo Lohikäärmepitkämiekka leikkaa Bandiittien lihaa, ja pattia kertyy!
Saavutan 37 miljoonan rajan overall expoissa, strenghtissäkin on viittäkymmentä tuhatta expaa vaille 10 miljoonaa expaa! Täytyy toivoa että tuo Waterbirth laajennus toisi jotain muuta mukavaa, kun tuo uusi Dragon kama floppasi silmissäni. Tänään on huono päivä, nyt en viitsisi kuulla minkäänlaista vittuilua minkäänlaisilta noobeilta. Paljonkohan paremmin tämä uusi kirves mahtaa kaataa niitä, nauran äänekkäästi ääneen, puita?! Puita! Olisin mieluummin halunut pätkiä jotain elollista palasiksi valtavalla verenpunaisella kahdenkädenmiekalla, tai nuijia jotain liiskaksi lohikäärmenuijalla. Mutta kaikkea ei voi saada, ja onhan tässä sekin hyvä puoli, että Whipin hinta tuskin laskee kun uutta úberasetta ei tullutkaan. Mitään muuta kiinnostavaa ei ollutkaan tälle kuulle luvassa, täytyy kai ruveta odottelemaan sitä suurta maailmanloppua, pelaajien taloja. Alkaako jo pelottaa, talojen vallankumous? No, kävinpähän tänään tapaamassa sitä luihua käärmestä, Junaa, ja oikein Maanviljely tasoanikin nostin juomalla tasapainon jumalan kyyneleitä. Miksikö käytän asioista joskus suomenkielistä versiota, vaikka ne kuulostavat tyhmiltä? No siksipä juuri, että saisit kysyä. No banditit on pätkitty päivän osalta, ja loggaan runesta. Muistakaa varoa Lohikäärmekirvestä kantavia puunhakkaajia, ne kaatavat puunne!
Maanantai 7.11.05

Sunday, November 6

Sunnuntai 6.11.05


Loggaan runeen. Olen Faladorin East Bankilla, olen juuri myynyt eilisen saaliini. Seuraavaksi tavoitteena olisi strenght level 97 perjantaihin mennessä. Eli ei muuta kuin banditjahti käyntiin. Kaikki Amulet Of Gloryni ovat loppuunteleportattuja, joten päätän lähteä AL Kharidiin Duel Arenan kautta. En itsekään tajua miksen vain teleportannut Lumbridgeen ja sieltä AL Kharidin kautta Desertille. No jaa, olen kuitenkin Duel Arenan edustalla, ja kiusaus lähteä matsaamaan porukkaa on liian suuri, joten suuntaan sisemmäs, kohti epäreiluja taistoja ja barrows settien dominaatiota. Otan pankista peruskamani, sekä Dragon Battleaxen ja Daggerin. Haastelen kaikkia dueliin, useimmat hyväksyvät, useimmat häviävät. Kunnes 93 levelinen haastaa minut taisteluun ilman haarniskoja. Heti taistelun vetelen häneen kaikki Dragon Daggerin specialit, ja hän on melkein vainaa. Viimeistelen tapon käyttäen Whippiä. Taistelemme monta kertaa uudestaan, voitan joka kerta. Huomaan että hän käyttää taistelun alussa Dragon Battleaxen speciaalia, ja siksi iskee Whipillä 28. Yritän samaa itse, lisäksi laitan Incredible Reflexes ja Ultimate Strenght rukoukset käyttöön. Tuloksena on ownaus: ensiksi isken 29, ja heti perään 33. Alan harjoittaa tätä tapaa oikein kunnolla, ja yllättäen duelaaminen ei maistukaan puulta. Rupean haastamaan ihmisiä haarniskat käytössä pitäen itse Zamorak Bookkia ja Monk Robeja. Huomaan iskeväni parhaimmillaan 35. Yli 100 levelisiä vastaan otan haarniskat pois käytöstä. Voittoja kertyy aina 85 levelisestä 111 leveliseen. Harmillista että kukaan ei uskalla laittaa mitään panokseski, ja näin ollen en kostu kaksintaisteluista kullan vertaa. Kahden tunnin ankaran ruoskimissession jälkeen suuntaa Bandit Camppiin, ja aloitan ankaran Bandittejen hutkimisen Lohikäärmesapelilla. Arrrrggghhh, lohikäärmesapeli, harvinaisen silmiäsärkevä suomennos. Tänään on hyvä päivä, ei nyypän nyyppä näkyvillä, ja tilastakaan ei ole puutetta, eli kehitys luistaa. Kahtasataatuhatta expaa myöhemmin loggaan runesta tyytyväisempänä Duel Arenan faktoihin. Hyvää päivänjatkoa, ja muistakaa varoa ruoskan raivoa.
Sunnuntai 6.11.05

Saturday, November 5

Lauantai 5.11.05

Loggaan runeen. Koska eilinen päivä meni runen kannalta täysin hukkaan, tänään on otettava vahinko takaisin. Suuntaan siis Erämaahan, tuohon tuhon ja kuoleman maahan, jossa haavet toteutuvat ja tuhoutuvat. Otan mukaani Rune fullit ja uskollisen Lohikäärmeenlahtausaseeni, Dragon Scimitarin. Whippiä en raaski mukaani kärrätä maagien vuoksi. Suuntaan wildulle, ja pian Vihreät Lohikäärmeet höngivät liekkejä niskaani. Ja näin lohikäärmeenmetsästykseni sai jälleen kerran alkunsa. Tätä "taiteenalaa" harjoittavat monet arvokkaita kamoja kantavat korkeatasoiset pelaajat, minäkin. Valitettavasti pkmaagitkin tietävät tämän tosiasian, ja aina saa olla varuillaan, koskaan ei tiedä milloin joudut jääkuution sisälle varmaan kuolemaan. Näen paikalla myös kaimani, 102 levelisen Whippiä ja black dragonhidejä kantavan 102 levelisen koviksen nimeltään Painkille999. Jo kolmas samankaltainen nimi kuin minulla jonka olen nähnyt. Pian tämä Painkille999 on jo tiessään, ja jatkan lohikäärmejahtiani muutaman muun yli 100 levelisen seurassa. Aikaa kuluu, ja sitten se tapahtui. Kaksi maagia Ancient Staffit käsissään juoksevat kimppuuni, yllätyn, kun huomaan että toinen heistä on Painkille999! Pääsen hädin tuskin karkuun näiden jäisten maagien palavaa raivoa. Vaihdan serveriä, ja lohharilahtaus jatkuu. Tunnit kuluvat, ja se tapahtuu uudelleen. Ruoska osuu minua selkään, ja sen ruoskan toisessa päässä on Painkille999, sattumaa vaiko vainoa? En tiedä, mutta sen tiedän että tästä Painkille999:stä on muodostunut oikea arkkiviholliseni. Nyt olen kyllästynyt karkaamiseen, ja käyn taisteluun. Tasoero alkaa näkyä heti, voittoni lähenee, nemesikseni Whip kuuluu pian minulle! Sydän pamppailee, kädet hikoavat, sellaista se on, taisteleminen pääkallolla varustettua whipperiä vastaan. Vastukseni ei ole sanonut minulle mitään koko päivänä. Enää muutama lyönti, ja ruoskieni määrä kaksinkertaistuisi. Mutta sitten Painkille999 pinkaisee juoksuun kohti Wildun laitaa, ja ennenkuin ehdin tehdä mitään, vastukseni on Ice Barragen kohteena, "You have defeated Painkille999" ilmestyy kummittelemaan ruudun alalaitaan, 116 levelinen ancientmaagi oli tappanut Painkille999:sin! Abyssal whip kiiluu maassa, yritän juosta sen luokse, mutta kuin arvatakin saattaa, joudun 116 levelisen maagin Ice Barragen kohteeksi, yhä uudestaan, ja uudestaan. Abyssal Whip kuuluu nyt tälle maagille, joka varasti tapponi! Pian näköpiiriini ilmestyvät White Knightit, ja nyrkkini melkein halkaisee konepöytäni kahtia! Jo toinen whip joka olisi kuulunut minulle, jo toinen kerta kun joku maagi vie minun ansaitseman whipin. Jo toinen huono päivä tällä viikolla. No jaa, ei se toinenkaan Painkille sen onnekkaampi ollut. Ja olihan tämä tapaus kokemisen arvoinen. Whippi jäi saamatta, mutta saipahan tästä hyvän jutun tänne blogiin. Harmittaa, että en saanut tapauksesta kuvia, silloin kun olet melkein pkoillut whipin, ei kuvien ottaminen ihan ensimmäisenä juolahda mieleesi. Viime kerralla olin sentään saanut pkoilemani whipin invaani, tällä kertaa se jäi 116 levelisen maagin poimittavaksi. Wildernes on todellakin paikka, jossa haavet toteutuvat ja tuhoituvat saman tien. No, suuntaan takaisin wildulle, ja jatkan lohikäärmelahtiani yhtä kokemusta rikkaampana. Ja myöhemmin, kovan uurastuksen jälkeen sain päivän palkakseni miljoonan. Harmittaa vain, se olisi voinut olla viisikin miljoonaa. Pohdin, pitäisikö minun alkaa pkoilemaan kunhan saan sen 99 strenan, ja loggaan runesta.
Lauantai 5.11.05

Friday, November 4

Perjantai 4.11.05

Loggaan runeen. Nyt on jo kiire, 90k enää seuraavaan attack levuun, eli siis seuraavaan combattiin, tuskin maltan odottaa. Juoksen Bandit Camppiin, jostain ihmeen syystä olen päätynyt Duel Arenalle, vaikka koko paikka on täysin epäreilu, kun jotain 86 levelistäkin vastaan täytyy oikein taistella! Miksi tasoero ei vaikuta tarpeeksi, miksi puolet dueleista voitetaan tuurilla? Miksi jokaiselta löytyy Verac-fullit? Miksi kaikki muut kaverini pärjäävät, ja minulle langeaa aina turma huonon tuurin takia? Miksi hävisin 103 leveliselle maagille? No tietenkin siksi että se oli maagi, eli "jäädytän sinut ja langetan niskaasi salaman"-peeloilija. Pitää kai poistaa magian käyttö säännöistä ensi kerralla kun päätän lähteä Duelaamaan. No kuitenkin, Bandit Campille päädyin, ja pian Whip ruoski Bandiitteja silmille. Tällä kertaa en onneksi kohdannut noobeja, joten ei minun tarvitse alkaa niistä saarnaamaankaan. Ei aikaakaan kun combat jo kolkutti ja tuli läpikin siitä ovesta.
Hävettää ihan, laittaa tuollainen total lvl tänne. No jaa, combattikin olisi aivan turha, jos kaikkialla tepsisivät Duel Arenan säännöt, eli Tuuri ratkaisisi eniten, sitten kamat ja vasta lopuksi levelit, jos tasoero on alle 30 leveliä. Korkeatasoisia pelaajia on muutenkin jo vähän liikaa, ja sitten alempitasoisistakin on vastusta. Arrrggghhh, parasta lopettaa tälläinen itsesäälissä vellominen, se maksoi minulle tänään jo liki miljoonan, kun en viitsinyt vaivautua wildulle rahaa tienaamaan repimällä Lohikäärmeitten luut niiden vihreistä lihoista. Runehqkin lakkasi toimimasta, ja "dynaaminen" siqnatureni ei saa statsejäni päivitettyä. Viikon odotetuimmasta päivästä ja hetkestä tulikin viikon masentavin. Arrrgghh, taas tätä angstia. No turha teidän on välittää tälläisen puukäden (huono total) itsesäälissä vellomisista. No, sehän on aivan luonnollista, että huonoimmasta päivästä tulee huonoin topic. Lupaan että seuraavasta tulee parempi ja loggaan runesta.
----------------------------------------------------------
Hyvää pyhäinpäivää toivottaen Painkille990 puukäsineen, muistakaa varoa duel arenan sääntöjä!
Perjantai 4.11.05

Thursday, November 3

Torstai 3.11.05

Loggaan runeen. Kulissien takaa on taas luvattu mielenkiintoisia uutuuksia, jopa uutta dragon asetta! Kunpa nyt tulisi se kauan odotettu Dragon 2Hander, sillä kelpaisi mestata Bandiitteja, ja lisäksi luvattiin lisää yli 300 levelisiä monstereita ja lisäyksiä Waterbirth Islandiin! Tulevasta kuukaudesta tulee harvinaisen mielenkiintoinen päivitysten kannalta. No anyway, jatkan attack levelini ruoskimista vanhoilla kunnon Banditeillä. Tilastakaan ei ollut tänään puutetta, ja expaakin kertyi mukavasti, sainpahan 7 miljoonaa expaa kokoon attackkiin. Ja siitä pääsemmekin takaisin kaiken pahan alkuu ja juureen, eli noobeihin! Tällä kertaa joku neropatti oli keksinyt seisoskella edessäni estäen Bandittejen hyökkäämisen, ja näin ollen estäen kehitykseni. " I will move for 100k!" Ja edelleenkään en hyväksy kiristystä, joten vastaan tylysti: " No dice, kid." Ja niin saan niskoilleni vanhan kunnon fauck-floodin. Ja report abuse laulaa, ei silti että tuollainen noob siitä välittäisi. Ja membershipin pitäisi toimia peelofiltterinä? Jotkut näemmä maksavat saadakseen vittuilla enemmän. Ja taas kerran huomaan kuinka voimattomia me olemmekaan noobeja vastaan, millä niitä tuollaista tekemästä estäisi, ellei sitten dueliin haastamisella kaikkialla niinkuin vanhoina hyvinä aikoina. Sekin minua on noobeissa ihmetyttänyt, että miksi haukkua jotakuta huonoksi, ja sitten hylätä tarjous kaksintaistelusta verukkeella "lol ur too good!".
Eikö missään enää voi olla turvassa, ei edes täällä masterien salaisessa satamassa, Bandit Campissa, 120 levelisten ympäröimänä? Miksei report abusessa ole mahdollisuutta reportata tälläisiä tapauksia? Vastaavia tapauksia löytyy aina, mutta onhan se tosiasia, että pienemmät ovat kovimpia soittamaan suutaan. Meidän taas ei tarvitse todistaa kovemmuuttamme kiristämällä, haukkumalla, kiroilemalla ja winettämällä. Meille riittää pelkkä nimen vieressä kiiluva (level-100+), ja painoaan arvokkaammata kamat kullassa. No, nyt en jaksa enää saarnata noobeista, paras vaihtaa aihetta. Näin myös tänään runescapen virallisilla forumeilla mielenkiintoisen aiheen nimeltään "F2p Vs. P2p", eli mitä jos freet ja memberit tappelisivat? Free pelaajien eduksi katsottiin lukumäärä, kun taas membereiden eduksi paremmat kamat. Mutta jotain pääsi topicin tekijältä unohtumaan, esimerkiksi se fakta, että freet ovat keskimäärin noin 30 levelisiä, kun taas membereissä vastaava lienee 70 tai jopa enemmän! Ja montako free pelaajaa mahtava membermaagi teurastaisi yhdellä Ice Barragella, saati sitten yhdellätoista? Ja moneenko tappoon minä pystyisin, kun vastastassa olisi 3-60 levelisiä jannuja, joiden parhaat mahdolliset kamat olisivat rune fullit? Tai entä kymmenen, tai kaksikymmentä kaltaistani tai parempaakin hirmupelaajaa? Mielenkiintoinen, mutta täysin turha topic, sillä vastaushan on aivan selvä. Mutta eri asia olisikin, jos taistelu käytäisiin wildulla, itsekään en mahtaisi mitään 55 levelisella pelaajalle, koska wildulla ei tasoero voi olla kovinkaan päätähuimaava. Mutta miksi minä edes tälläistä pohdin, miksi freet ja memberit taistelisivat? Tänään ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen päivä, joten tämä teksti olikin enemmänkin kolumni kuin päiväkirja. Loggaan runesta rankkojen ruoskimiskäräjien jälkeen. Muista varoa, ruoska langeaa joskus jokaiseen, sinuunkin.
Torstai 3.11.05

Wednesday, November 2

Keskiviikko 2.11.05

Loggaan runeen. Koska eilen vaihdoin kehittämisen kannalta vapaalle, niin tänään on taas treenattava rankasti. RsDemonin hyväksi toteamastani combat calculaattorista huomasin että combat levelinikin nousisi seuraavasta attack tai strenght levelistä! Koska strenght leveliin on huomattavasti enemmän expaa kuin attackkiin, päätin kehittää tänään attackkia. Vanhaa kunnon Syvyyksien Ruoskaa alkoi olla jo ikävä, lohikäärmesapelilla kun olin voimaa bodatakseni hutkinut jo monet päivät. Ja banditteja olisi tarkoitus tietenkin lahdata, ja se sujuikin harvinaisen sutjakkaasti ruoskimalla verraten sapeliin. Arrrgghhh, suomenkieli ei todellakaan sovellu nettiropesanastoon. Lähipäivinä olen huomannut, kuinka törkeän paljon runessa puhutaankaan hollantia! Päivittäin sitä kuule jossakin, tänäänkin puoliksi englantia ja puoliksi hollantia solkkaava 35 levelinen naispuolinen rangeri seisois vieressäni selittäen "I help you!" ja sitten jotain lausetta hollanniksi. Kysyin, että jättäisikö tämä nainen minut rauhaan jos saisi lobsterin? Hän nyökytti päätään emotella hyväksyen ehdotukseni, mikä on aika kummaa, miksi käyttää jotain emotea kun olisi vain voinut tokaista "Yes"? No kumminkin. tämä hollantipeelo sai hummerinsa ja juoksi matkoihinsa. Vähän ajan päästä löysin maasta hummerin, aivan kehitystelttani vierestä. Miksi tämä nainen oli tiputtanut sen? Miksi hän oli auttanut minua jotenkin? No jaa, ei pahemmin kiinnosta. Tästä tapauksesta tulikin mieleeni runescapen historian huonoimmat muokatut kuvat, arvatkaa repesinkö kun näin ne Rs Bits And Bytesin forumeilla:

Mitähän tonkin kuvan tekijän päässä on liikkunut tai jäänyt liikkumatta? Ja tässä vielä toinen:

Kuinkahan monta vastaavaa mielenvikaista esiteiniä mahtaakaan runeilla, ja miksi ne aina tuppautuvat minun seuraani? Mielipuolet, kerjäläiset, idiootit ja muut noobit. Ärsyttävimmästä päästä ovat nämä täysin kielitaidottomat free-pelaajat. Ei tietenkään koske kaikkia, mutta kyllähän jokainen on kohdannut näitä jannuja, joiden englanninkielen sanastoon ei kuulu muita sanoja kuin: "free stuff plzz!!1!!!1!", "Ok", "noob!", "fauck" ja "y?". Joka kerta kun olen tehnyt visiitin pelin ilmaisille servereille, joka kerta kaiken maailman peeloviestiä ja tradea on suorastaan floodautunut niskaani. Ja sitten tietenkin nämä vittuilijat, pienitasoiset räkänokat jotka eivät näytä muuta tekevänkään kuin arvostelevan parempiaan. Kateus on tietenkin tälläisten pelaajien suurin motiivi. Arvatkaapas miltä se tuntuu kun on vuodenpäivät kehittänyt taitojaan, ja sitten joku 3 kuukautta pelannut henkisesti rajoittunut esiteini tulee sinua haukkumaan, koska satut olemaan muutama kymmentä kertaa parempi kuin kyseinen peelo. Ehkä juuri tästä syystä ignore-listani on melkein täynnä! Tämän kirjoituksen teemaksi näyttikin muodostuvan noobit. No sainpahan ruoskittua tänään kokoon sievoisen summan puhdasta kokemusta, ja vielä winetinkin tänne noobeista ja muista, eli loggaanpa runesta. Hyvää illanjatkoa, ja muistakaa varoa, noobit valvovat!
Keskiviikko 2.11.05

Tuesday, November 1

Tiistai 1.11.05

Loggaan runeen. Olin jo aikaisemmin päättänyt, etten pelaisi runea tänään paljoa, joten tämä kirjoituskaan tuskin on kovin pitkä. No päätin kuitenkin lähteä suoraan huvittelemaan Thzaarin tulivuorikaupungissa sijaitsevaan Fight Pits arenaan, joka on siis PvP-minigame Last Man Standing-säännöillä. Kutsuin myös Tirionguardin mukaan taisteluihin, luvaten että hänkin saisi voittaa kerran. Ennen Tirionin saapumista ehdin voittaa kaksi läpihuutorundia, vain 89, 86, 78 ja 91 leveliset pelaajat vastassa. Tapasimme Tirionin kanssa Karamjan banaaniplantaasin edustalla, ja suuntasimme heti Fight Pitseihin. Odotushuoneessa tapasimmen vanhan tiimikaverini, 108 levelisen koviksen Red Partyhatilla, jonka nimen jätän mainitsematta. Hänen ja parin muun kanssa ownasimme monet kerrat Fight Piteissä ja Castle Warssissakin. Matsi kuitenkin alkoi, ja vastassa oli pari yli 100 levelistäkin. Onnistuin kuitenkin kuoppaamaan mokomat kovikset, ja Tirionguard korjasi potin.

Tirion just p00n3d me.
Seuraavalla rundilla 100 leveliset olivat tiessään, ja olin yksin kahta 90-96 levelistä vastaan, joilla toisella oli täysin samanlainen varustus kuin minulla, eli Dharok Fullit Greataxella ja Obsidian Capella, joka johti minun puoleltani noloon virheeseen. Viime rundilta olin jättänyt Auto Retaliaten pois päältä, jotta Tirion olisi saanut minut helposti kuolleeksi. Ja nyt siis katsoin kokoajan väärään hahmoa, lopulta huomasin että olin itse rökitettävänä, auto retaliate kun offilla oli en edes puolustautunut. 96 levelinen Insiesta kyllä jaksoi kovasti selittää 114 levelisen ownauksesta, vaikka itse käytti Protect From Melee Prayeriä,näköjään peläten Greataxeani, joten totesin kostavani hänelle ensi kierroksella. No, uusi kierros alkoi, ja vastarinta oli astetta kovempaa vihreää:

Ei kulunut kauaakaan kunnes sain kostoni:

Kierros päästyi kaksintaisteluun Guthan Fulleja kantavaa 104 levelistä Mistic Kingia vastaan, joka päättyi minun voittooni:

Tästä voitosta tyytyväisenä loggasin runesta näinkin aikaisin, eihän koko elämä pelkkää p00nausta ja r33nausta saa olla.
Tiistai 1.11.05