Battle Royale

Päivän tapahtumien sijasta kerron tänään viime yöstä, joka oli epätavallisin ja pelottavin yö, minkä olen koskaan kohdannut koko aikanani Runescapessa. Se on esimerkki siitä, miten täydellinen kaaos voi rikkoa vallitsevan hiljaisuden, ja tuoda esiin jotain, miltä mikään ei ole turvassa. Kaikki alkoi tavallista hiljaisemmasta Corruptionin Pk-retkestä. Keskiyö koitti, ja suuntasin kohti Edgevilleä, joka tälläkin kertaa oli kokoontumispaikkanamme. Tälle retkelle oli saapunut ennätysmäinen joukko jäseniämme, tosin harmikseni suuri osa heistä oli Junioreita, alle 105 Levelisiä kelvottomia tunareita. Niillähän sattuu olevan tapana olla tottelematta suoria käskyjä ja juosta nyyppien perään pääjoukosta eroten. Lähdimme matkaan Born Kill-nimisen korkea-arvoisen jäsenen johtamana kohti Erämaan syvyyksiä. Kuljimme Greater Demonic Ruinssien ja Runite Rocksien väliä Servereitä vaihdellen. Juniorit sähläsivät ja saivat muut jäsenet raivon partaalle, mutta suuren johtajamme RobToKillin saavuttua he rauhoittuivat hetkessä, Robilla on tapana uhkailla teloittavansa kaikki kurittomat sotilaat. Toinen johtajamme, Pure Knights sai tietoonsa, että klaaniliitto nimeltä Golden Alliance on saanut meistä vihiä, ja kerää joukkojaan hyökätäkseen kimppuumme. Tämä on varmasti hyvä tilaisuus meille, sillä Golden Allianceen kuuluu myös nemesiksemme Anarchy. Lähdemme etsimään Kultaista Liittoa tehdäksemme heistä selvää.
Miesvahvuutemme on noin 80 Juniorit mukaan lukien, Liitolta löytyy noin 60 miestä, joten he ryhtyvät hankkimaan lisää klaaneja riveihinsä meidät kohdatakseen, puolen tunnin kuluttua Golden Alliancella on 5 klaanin miehet riveissään, tilaantemme on melkein täysin tasan. Jäämme odottamaan vihollistamme Member's Gatelle. Saamme tietoomme, että Runen kaksi mahtavinta klaania, Damage Incorporated ja Dark Slayer ovat myöskin liikkeellä, parasta olla siis varuillaan, molemmilla klaaneilla on varmasti 100+ miestä mukanaan. Odotamme portilla vartin jos toisenkin, mutta Kultaista Liittoa ei näy missään. Ne säälittävät pelkurit eivät uskallakaan kohdata meitä, vaan ovat jääneet Chaos Alttarille seisoskelemaan! Säälittävää, viisi klaania ei uskalla kohta meitä! Damage Inc. loggaa tähän samaan serveriin, ja osuu vahingossa Chaos Alttarin kohdalle. Lopun voitte arvatakin, Kultaisesta Liitosta ei kuultu enää mitään koko yönä. No, mitäs jäivät sinne pelkäämään, saivat jotain astetta pelottavampaa vastaansa sen johdosta. Samassa Dark Slayer saapuu samalla serverille. Tästä tämä kohtalokas tapahtumien ketju lähti käyntiin. DS kukistaa juuri taistelusta toipuneen DI:n, ja rupevat kuulemma ylpeilemään sillä, fiksua? Damage Incorporated ryhtyy kokoamaan mahtavia armeijoitaan kohdatakseen Darks Slayersin, tästä syntyivät erään Runescapen historian suurimman taistelun alkuasetelmat. Kahden titaanin lähestyvä kohtaaminen saa kaikki muutkin liikkeellä olevat klaanit kiinnostumaan, eli tiedossa on valtava klaanien sekamelska, jossa Corruption näyttelee tärkeää osaa.
Mutta tähän taisteluun on otettava osaa parhain mahdollisin eväin, joten kutsumme vastikaan hankkimamme liittolaisen, Divine Forcesin mukaan. Tapaamme Wildun keskiosassa, DF toi mukanaan noin 40-50 miestä, eli Corrupted Forcesilal on käytössään nyt noin 120 miehen armeija, joka on mieletön määrä pelkälle Pk-retkelle. CF (Corrupted Forces) on astunut taistelukentälle. Darks Slayers Ja Damage Incorporated kohtaavat toisensa Member's Gaten Lähimaastossa, mutta koska molemmilla klaaneilla on 120+ miestä ja taisteluun palaaminen on sallittua, taistelukenttä paisuu valtavaksi alueeksi täynnä toisiaan tappavia Rune Full-sotilaita. Koko matka Spider Hilliltä Demonic Ruinsseilta Moss Hilleille on täynnä molempien klaanien sotilaita! Corruted Forces päättää ottaa haltuunsaSpider Hillin ja sen lähimaaston, keskittyen tappamaan lähinnä Dark Slayersin joukkoja. Koska DS käyttää myöskin punaista viittaa, heitämme ne pois ja lähdemme kohti taistelukenttää viitattomina. Kuten aina taistelun alkaessa, täydellinen kaaos ottaa vallan. Hyökkäämme samoihin sotilaisiin kuin Damage Incin miehetkin, nämä huomaavat äkkiä, että meihin ei kannata hyökätä. Miehiä kuolee ja palaa takaisin jatkuvalla syötöllä, Spider Hillin ja Demonic Ruinssien välisellä alueella taistelee noin 400 miestä, taistelun suurutta ei voi noista kuvista käsittää mitenkään, se on vain nähtävä omin silmin. Sanoinkuvaamatonta! Minimap on täynnä punaisia, vihreitä ja valkoisia pisteitä, maa on mustanaan normaalia ja trimmattua Runiittia, nuolia, runeja, viittoja ja luita. Kymmenet ja kymmenet nyypät ovat saapuneet taistelua tapittamaan ja kamaa nyppimään.
Vaikka toisin voisi uskoa, taistelu on vasta aluillaan! Dark Slayer luulee, että olemme DI:n puolella, vaikka tosin tapamme molempien klaanien sotilaita. Niinpä DS kutsuu paikalle Runescape Dinastyn, joka on yksi parhaista klaaneista sekin, joka saapuu paikalle hieman alle sadalla miehellä Spider Hillien kautta hyökäten, saamme muutaman heistä vastaansa. Taistelukentällä on nyt reilusti yli 500 miestä. Paikalle saapuu muutamia itselleni tuntemattomia top 40-nyyppäklaaneja, mutta se lisää taistelijoiden määrää valtavasti. Tässä vaiheessa minä kuolin, jouksin Al Kharidin pankkiin, otin sieltä uuden setin, ja palasin taisteluun. Tappoja olen tehnyt pari, kamaa en tungoksesta johtuen mukaani saanut, mutta ei se haittaa, ostin Runea äskettäin muutamaksi viikoksi. Jatkuva Returnaaminen alkaa näkyä muissakin taistelijoissa, Rune Hatchetteja Ja Pickaxeja käytetään aseina, joillakuilla on päässään Rune Med Helm, muutamat DS:n miehet jouksevat Green Hideissä, monet 120+ tulevat paikalle Rangereina tai Maageina. Näin jopa pari 110+ Levelistä pelkkä Rune Scimmy kädessään! Tosin suurimmalla osalla on vielä kunnollinen varustus, näin jopa muutaman Sara Fullia käyttävän soturin!
Damage Incorporated kutsuu paikalle Sacred Templarsin, joka saapu vähän päälle sadalla miehellä. Samaan aikaan liittolaisklaanit Fear ja suuri mutta heikkotasoinen Wilderness Guardians kerää joukkojaan ja valmistautuu heittäytyvänsä mukaan tähän valtavaan taisteluun. He lähtevät liikkeelle yli sadalla miehellä, mutta eivät kauaa kestä parempien klaanien rökitystä, suurin osa heistä kaatuu Demonisille Raunioille. Taistelu on nyt kiivaimmillaan, se on jatkunut jo yli kaksi tuntia, ja tulee jatkuvaan vielä toiset samanlaiset! Taistelukentällä riehuu nyypät mukaanlukien vajaat tuhat pelaajaa, joka on minulle aivan ennennäkemätöntä, tuskin nyypätkään ovat nähneet näin monta High LvL-pelaajaa samassa paikassa samaan aikaan, ainakaan tälläisissä puuhissa. Ehdottomasti suurimpia taisteluita Runescapen historiassa, ja minä sain kunnian olla siinä mukana. Taistelu kesti yhteensä vähän päälle 4 tuntia non stop, koska kaikki palasivat takaisin taisteluun monia kertoja, miljoonien ja miljoonien arvosta Runea vaihtoi omistajaa tai katosi maan rakoon ikuisiksi ajoiksi, ikuinen tulee olemaan myös tämän taistelun muisto. Kaksi jättiläisklaania taistelivat, ja melkein kaikki muutkin klaanit valitsivat puolensa ja yhtyivät mukaan taisteluun, joista Corruption oli ensimmäisenä mukana. Taistelu päättyi kestettyään yli neljä tuntia, yksi suurimmista taisteluista koskaan päättyi Damage Incorporatedin, ja sen kanssa liittoutuneen Sacred Templarsin, voittoon. Loggaan Runesta yhtä kokemusta rikkaampana.










0 Comments:
Post a Comment
<< Home