Saturday, February 11

Viimeinen Taistelu




















Syvä Erämaa. Korruption Armeijat kävevät Ilmaisten ja Maksullisten alueiden väliin rakennetun aidan Eteläistä puolta kohti lännessä odottavaa Membereiden Porttia. Joukkoja on vain kourallinen, sydän pamppailee, taistelu alkaa kohta. Vielä muutama hetki rauhaa ja hiljaisuutta, kunnen Members Gatella odottava Oransseihin viittoihin verhoutunut armeija vyöryy kimppuumme, kaaos ja lagi ottavat vallan, nämä sodat kuuluvat niille molemmille, ihan yhtä paljon kuin ne kuuluvat toisistaan mittaa ottaville klaaneille. Joko haluat tietää mistä on kyse? On Perjantain ja Lauantain välinen yö, jolloin Corruption kohtaa ikiaikaisen, vanhimman ja kunnioitetun The Clan-nimisen mahti klaanin. Ensimmäisellä klaanilla tuskin muuta nimeä tarvitseekaan olla. Kyseessä on miniwar, johon varoitusaikaa oli vähäiset puoli tuntia, joten molemmat puolet kahmivat niin monta miestä paikalle kuin suinkin ehtivät, tästä sodasta ei tainnut tietää vielä kukaan paria tuntia sitten. Itse olen ylensä listannut The Clanin sijalle 5, ihan vain kunnioituksen vuoksi, vaikka useimmat peelot jaksavatkin valittaa siitä minulle. Mutta se ei liity tähän, tähän ei liity kuin muutamat kymmenet soturit tappamassa toisiaan täysin autioituneessa Erämaassa, nyyppien saartamina, viimeiseen mieheen. Corruption on hävinnyt viimeisimmät Sotansa, kääntääkö tämä tappiputkemme voittoon? Voitammeko me tämän wanhan klaanin, jonka mahti hiipuu päivä päivältä. Mutta kyllähän niiltäkin vielä löytyy voimaa ja taitoa, mutta riittääkö se omistustaitojamme vastaan? Ei riitä, historiallinen klaani on historiaa, Corruption ansaitsi murskavoittonsa. Videon voit katsoa suoraan Media Playerillä ilman mitään turhia Rapidsharelatailuja tästä osoitteesta: http://www.rs-corruption.com/videos/TheMiniwar.wmv.

Nukun muutaman tunnin, herään, on aika aloittaa uusi päivä. Tästä päivästä tulee merkittävin päiväni, koskaan, siitä olen varma! Homma on hoidettava mahdollisimman nopeasti, Ruoskani on heiluttava nopeammin kuin koskaan ennen, en malta odottaa kauan odottamani Combatin saapumista. Tästä päivästä on myös tuleva merkkipaalu blogilleni, päivä, jolloin sen ylläpitäjä on varmasti 80 Parhaan Suomalaisen joukossa kun Combattia katsotaan, tuskin maltan odottaa sitä hetkeä, kun pääsen ilmoittamaan levutuksestani koko maailmalle! Mutta minun ja unelmani vieressä on este, vajaat 400k Defence Expaa, jotka olisi hommattava vain 130 Hummeria apunani. Samanlainen tilanne kuin 119 Combattia hommatessani, juoksu aikaa ja ruokaa vastaan, jossa vain kovimmat nolifet selviävät. Suurin kiitos combateistani 112-119 kuuluu tietenkin Banditeille, kaikille kavereilleni, humemreille, ja viimeisimmistä leveleistä suurin kiitos kuuluu ehdottomasti Camuletille. Sen ansiosta pääsen liiankin nopeasti takaisin taisteluun, kukaan ei ehdi viedä paikkaani siinä ajassa, mikään ei voi estää voittokulkuani kohti 120+ Combattia. Ensimmäinen kerta kun mainitsen sen tason tässä kirjoituksessa nimeltä, vaikka olen siitä koko kappaleen ajan kertonut.

Banditit kaatuvat normaaliin tahtiinsa, joten siitä kertomisen sijasta muistelen hieman menneitä. Aloitin tämän blogin hetken mielijohteesta Perjantain ja Lauantain välisenä yönä 28-29.10.05. Lueskelin tässä aikani kuluksi ensimmäisiä kirjoituksiani, ja huomasin, kuinka kirjoitustyylini ja sanastoni on muuttunut niistä ajoista, kirjoittelin sanoja suoraan englanniksi ilman tyypillistä jokaisen tärkeän Sanan isolla kirjaimella aloittamistani, nykyään suomennan yli puolet tavaroiden ja vihollisten nimityksistä, omasta mielestäni se "värittää" tekstejäni, ja kuten eilen taisin kirjoittaa, minulla on nykyään myös tapana kirjoitella hienoja ja merkityksettömiä sanoja saman asian saavuttamiseksi. Minulla on myös ollut tapana kirjoitella vertauskuvia forumeille, tyyliin: "Synnyt, kasvat, opiskelet, muutat omaan asuntoosi, hankit hyvän työpaikan, perustat perheen. Synnyt, kehitys, kehittelet lisää, ostat Membershipin, hankit hyviä kamoja, olet tullut Runescapen ammattilaiseksi. Käytännössä koko elämä on kehittämistä, jos sitä tarkemmin ajattelee."

Kaikka kansa on lukenut kokemuksistani ja kehittymisestäni Runessa, tätä blogia kirjoitellessani olen ehkä jopa kasvanut ihmisenä, tästä on tullut osa jokapäiväistä elämääni. Aina iltaisin kirjoitan mitä tein Runessa, kirjottaisin ehkä jopa irl-elämästäni, mutta Netissä on parempi säilyttää kasvottomuutensa, ja kätkeytyä nettipersoonansa taakse, esiintyä erilaisena kuin oikeasti on. Internet on viimeinen vapaa vyöhyke, kuten jo aikaisemmin olen sanonut. Vaikka jutuistani voisi päätellä, minulla on elämä myös Runescapen ulkopuolella, ainakin useimmiten. Nyt kun olen saanut kykyni kävellä normaaliin tapaan takaisin irl, ryhdyn ehkä pelaamaan vähän vähemmän, mutta lopettaminen on mahdotonta, kyllähän monet Corinkin jäsenet pystyvät tasapainottelemaan työnsä, perheensä, elämänsä ja Runen välillä, miksen siis minäkin? Mutta kestääkö tämä ikuisesti, kehittelenkö tunnista toiseen vielä ensi kesänä, ilmestyykö Blogistani vielä toinen Uudenvuoden spesiaali? Millaiseksi kehityn Runessa ennen loppuani, millaiseksi tämä blogi paisuu ennen sitä, ja miten RuneVersumilla tulee menemään silloin, puhumattakaan Rakkaasta Klaanistani? Ja mikä tärkeintä, tuleeko minusta vielä joskus fame? Tämä kirjoitus on virstanpylväs blogissani, se on nyt loistonsa huipulla, kuten minäkin olen, sekä irl että irs. (In RuneScape)

Nuubmaster ilmestyy viereeni kuin tyhjästä, ilmoittaen että kilpeni on kova. Se aika on kohta, ja Nuubmaster saa kunnian olla todistamassa suurinta hetkeäni, hetkeä, joka ylittää kaikki aikaisemmat saavutukseni, aina maksimi Attackista ja Strenghtistä Zeziman murhaan. Tämän jälkeen noobeuden kivi putoaa harteiltani, vihdoin voin tuntea olevani hyvä edes jossakin. Defence 94 on minun muutaman sadan expan päästä, siirrymme Nuubmaster Alias Heron kanssa kohti legendaarista epäreiluuden tyyssijaa, Duel Areenaa. Aion ottaa kaikki ne expat häneen yhden taistelun aikana, joten Nuubmaster tulee tarvitsemaan paljon ruokaan pysyäkseen hengissä käsittelyssäni siihen asti, sillä onhan hän kuitenkin pure, eikö MaksimiHipoillakaan pystyisi sellaista expamäärää kestämään. Outoa, joudun rökittämään ystävääni saadakseni Levelin, mutat tosin Runessa se on hauska ja iloinen tapahtuma, kun taas päinvastainen levutus olisi ehkä jopa paheksuttavaa. vähän ajan kulutta Defence Leveliin on tasan 36 Expaa, seuraava lyönti on se kohtalokas isku, joka nostaa minut aivan uuteen pelaajakastiin, tosin aivan sen hännille, mutta ei se haittaa yhtikäs mitään! Mutta entä jos se ei tulekaan, entä jos Combatlaskuri on kusettanut minu pahemman kerran. Sydän pamppaillen klikkaan Nuubmasteria, Ruoskani osuu häneen, Defence Levelini on nyt 94, ja Combat Tasoni on 119! Harmillista, mutta minkäs teet, kun jännitystä on pidettävä yllä, eli toisinsanoen lankaan menit! Combattini nousi, se luku on tolkuttoman kaunis, sillä 119 oli kuitenkin tolkuttoman ruma. Tasaluvut ovat muutenkin hienoja, tosin jokainen luku tästä ylöspäin on omalla tavallaan hienoin mahdollinen. Tähän aion jättää Combattini vähäksi aikaa, seuraavaksi tähtäimessäni on Slayer LvL 85 ja Abyssal Demonejen lahtaaminen Ruoskia keräillen. Tämän pojan on aika rikastua, miksi en muka pystyisi nostattamaan Slayeriäni moninkertaiseksi nykyisestä luvustaan, olenhan sentään 120+ Cb No-Life.

70 Magic, I can't cast a spell, 56 Ranged, I can't hit the target, 120+ Combat, I had to be good in something, eh?
Free Image Hosting at www.ImageShack.us

0 Comments:

Post a Comment

<< Home

Viimeinen Taistelu