Keskiviikko 18.1.06
Loggaan Runeen. Tänään olisi taas aika ottaa vähän rennommin, ja kehittää Agilityani siinä sivussa, sillä tästä uusimman päivityksen hedelmästä Agility Pyramidista on muodostumassa yksi suosikkipaikoistani Runessa. Mitä ne muut sitten ovat? No, ainakin Bandit Camp, kaikki tietävät miksi, Catherby, joka on idyllisin pikkukylä mitä Glieninor päällään kantaa, Edgeville, sillä sen vierässä nököttävästä Wildernessistä olen hankkinut suurimman osan omaisuudesta joka Green Dragoneja metsästämällä tai Natureja craftatessa Abyssin häiriintyneessä maailmassa, jonne ei pääse ilman Wildun reunalla norkoilevan Zamorak Magen kätevän taian avulla.Pelaajan hahmo onkin melko häiriintynyt persoona, välillä sitä tulee tapettua laumallinen Munkkeja "Ihan vain kokemuksen vuoksi", ja välillä taas tulee kutsuttua pahiksia maan päälle, kun taas välillä tulee tapettua maailmanrauhaa uhkaava Demoni, tai etsittävä kokille ainekset kakkuun, tai jotain muuta vastaavanlaista. Ja kaikki tullaan tehtyä ilman mitään käytännön palkkaa! Miksei sitä Legendaarista Dragon Squarea voi ottaa käteen ilman että on jonkun tietyn killan jäsen, eihän sitä kukaan valvo? Tai miksei sitä Dragon Longia voi käyttää vaikkei kadotettua kaupunkia ole tullut löydettyä, tai miksei joillekin alueille voi mennä vaikka mikään muu kuin kaikkitietävä teksti ole estämässä? Eiväthän varoitukset tapa.
Tarkemmin mietittynä Runescapen maailman on käsittämättömän laaja, täynnä kaikenlaista outoa ja epäilyttävää, kuten paikalleen pysähtyneitä jokia, tai alueita, joille ilmestyy hirviöitä tyhjästä, ja onhan tuolla maaperälläkin imeä kaikki sen päälle liian kauaksi aikaa jätety tavarat sisuksiinsa. Mutta miksei se sitten kadota puita, taloja, tai paikallaan seisovia ihmisiä tai npc:itä? Tyhmiä kysymyksiä, jolleivat tavarat katoiaisi, koko maaperä olisi vuorattu kolikoilla, luilla ja epämääräisillä möhkäleillä, siitä lagista puhumattakaan? Ja olisko jostakusta hauskaa upota maan sisään veistellessään jousia kaikessa rauhassa? Tai jos puu, jota olet hakkaamassa uppoaisi suoraan maan sisään, puhumattakaan uppoavista taloista ja linnoista. Sellainen ei välttämättä olisi edes mahdollista toteuttaa.
Nyt tuli kirjoitettua puutaheinää peräti parin osion ajan, joten eiköhän olisi aikaa kertoa mitä tänään tuli tehtyä. Ensinnäkin kävin tapaamassa muutamia kavereitani ilmaisten serverien kuumimmassa, tai kylmimmässä, kehitysmestassa, eli Jäisten Jättiläisten ja Sotilaiden hallitsemassa Ice Cavernissa, vierailin myös VartijaKäärme Junan vartioimassa luolassa kittaamassa Tasapainon jumalan kyyneliä uuden Farming Levelin saamiseksi. Aika itkupilli tuo Guthix, kun niitä kyyneliä riittää kaikenmaailman seikkalijoitten lipitettäväksi. Tapasin myös kaverini Aarne40:n matkallani kohti Agility Pyramidia, jossa vietinkin sitten suurimman osan päivästäni, käteen jäi rakkojen lisäksi kokonaista kaksi Agility Leveliä. Tosin jos jatkan tälläisten hyödyttömien mutta hauskojen päivien viettämistä, en tule koskaan nousemaan ryysyistä rikkauksiin, mikäli Dragon Chainmail lasketaan ryysyksi.

0 Comments:
Post a Comment
<< Home