Monday, January 16

Maanantai 16.1.06

Niin, viime viikon päivitykset jäivät tulematta, kirjoitin kyllä Sunnuntaista jutun, mutta se hävisi bittiavaruuteen pikkuvirheen takia, joten viime viikolta ei tullut minulta kirjoitusta juuri lainkaan, vai maanantailta ja tiistailta ilmestyi juttua. No, kerronpa nyt kuitenkin mitä tänään tapahtui ja tapahtuu varmaan vieläkin. Kirjoitan tämän jutun tavallista aikaisemmiin, joten saatan vielä palatakin runeen, sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä kaltaiseni kummajaiset milloinkin tekevät.

Loggaan Runeen, olen jälleen kerran ottanut tehtäväkseni Luontoriimujen takomisen Syvyyksien avulla, nehän kun ovat kannattavin tietämäni tapa hankkia rahaa Runecraftingilla, sillä Lakiriimut ovat suunnilleen samanarvoisia kuin Naturetkin, enkä pysty tekemään Kuolonriimuja kuin levelieni puolesta, sillä en ole tehnyt niiden takomiseen tarvittavaa kuulemma vaikeaakin questia, enkä kyllä tule tekemäänkään. Questit eivät ole oikein alaani, vaikka niiden tekeminen saattaakin olla melko hauskaa, se ei muuta tosiasiaa, että suurin osa tehtävistä ovat pelkkää ajanhukkaa.

Aikani kuluu Natureja takoessa, joka sitten osaa olla miestä syövää hommaa, saman tylsän rutiiniin toistamista jatkuvalla syötöllä, mutta toisaalta siihen jää koukkuun totalin ja rahakasojen kasvaessa kiihtyvällä tahdilla. Koskahan olen viimeksi päässyt teurastamaan jotain oikein olan takaa? Ei enää kauaa, ei enää kauaa, ja olen valmis, ja vapaa tästä helvetistä! Vielä muutama levu, vielä muutama miljoona, vielä muutama viikko. Yllättäen ilmestyvä System Update antaa minulle hyvän syyn lopettaa tylsä rutiinini hetkeksi, vaikka kyllähän minä tiesin että maanantai on perinteisesti päivityspäivä.

Agility Pyramid? Ei mitenkään houkuttelevaa, mutta ei ainakaan mitenkään huonojen päivitystenvastaisen linjani metodeja loukkaava, joten ei muuta kuin Elidiniksen Kaapu niskaan ja aavikolle! Kuinka paljon olenkaan näiltä ihanilta dyyneiltä saanutkaan, kuinka monta miljoona olenkaan sinne heittänyt ruokana ja Barrows armorien korjauksina! Uusissa jutuissa on yleensä se ongelma, että ne ovat melko vaikeita löytää, ja jäävät usein kokonaan käyttämättä, ainakin minun kohdallani, sillä en ole kovinkaan kärsivällinen hyödyttömien juttujen suhteen. No, löytyipä se pyramidi muutaman minuutin etsiskelyn jälkeen, ilmeisesti aavikkotuulen raivaamasta kuopasta paljastuneena, tai jotain. Melko vaikuttavat kasa kuutitoita, täytyy myöntää. Läheisessä teltassa "kämppäävä" Simon Templeton lupaa huimat tuhat kultarahaa jokaisesta löytämästäni artefaktista, kun ei herra itse viitsi niitä hankkia ruumiilliseen vammaansa vedoten. Paskantärkeä nyyppä.

No, ei muuta kuin kiipeämään Pyramidin huippua kohti, tarkoituksena on kiertää pyramidin koko ympärys, ja siirtyä seuraavalle tasolle, jossa toistetaan sama homma kunnes huipulle on päädytty, huipulta löytää myös kultaisen pienoispyramidin. Matkan varrella on tietenkin tusinoittain keskivaikeita esteitä, aina pienistä rotkoista, joiden yli on hypättävä, sinut alas reunalta sysääviin kivikuutioihin. Homma on oikeastaan melko hauskaa, ilokseni pääsen huipulle asti tippumatta kertaakaan, ja saan napattua kultaisen pyramidin, jonka kauppaan Templetonin Simolle tonnista. Aion yrittää vielä uudelleen, tällä kertaa huonommalla menestyksellä, mutta ei tälläistä wannabe agilitymiestä tuollaiset vastoinkäymiset estä. Menen koko reitin läpi kahdeksan kertaa, tosin ongelmia aiheutti wittumainen pankkivirkailija Niles, joka muutti kaikki Hummerini noteiksi, ainainen vedenhukka ja waterskineistä kirskurihintaa vaativat nyyppäilijät. Urakan päätteeksi minut palkitaan Agility Levelillä, josta iloisena Teleporttaan Kunnian Amuletilla Edgevilleen ja loggaan runesta. Agilitymies on eri mies!
Free Image Hosting at www.ImageShack.usFree Image Hosting at www.ImageShack.us
Free Image Hosting at www.ImageShack.usFree Image Hosting at www.ImageShack.us

0 Comments:

Post a Comment

<< Home

Maanantai 16.1.06