Sunday, October 30

Sunnuntai 30.10.05

Loggaan runeen. Seison Al Kharidin Shantay Passin pankkiarkun edessä, ja katson etelään. Oletko huomannut että hahmosi katsoo aina etelään kun loggaat runeen? Minun lisäkseni lähistöllä on kaksi noin 80 levelistä jannua, jotka puhuvat jotain hollanniksi, puheessa esiinty numero 114, tarkoittivat sillä varmaan minua. Moikkaan heitä ja he moikkaavat takaisin. Huomaan että seuraavaan strenght leveliini on noin 250k expaa, päätän yrittää hankkia sen tänään. Lähden siis tapani mukaan banditeille kehittämään, vaikka tiedänkin, että sunnuntaisin on paljon pelaajia liikkeellä, ja parhaat bandittien lahtauspaikatkin ovat varmasti varattuja. Otan mukaani normaalin varustukseni, ilman whippiä tosin, ja korvaan Dragon Med helmin Black Cavalierillä ihan vaan huvin vuoksi. Kun nousen taikamatolle ja suuntaan kohti beduiinien leiriä, toinen niistä hollantilaisista ehtii vielä kysyä pystynkö tappamaan Kalphite Queenin yksin, mutta en ehdi vastata.

Harmikseni kaikki 57 leveliset Banditit ovat varattuja, joten joudun tyytymään haastavampiin 74 levelisiin Banditteihin, joita majailee Bandit Campin baarissa suunnileen tusina. Löydän kuitenkin sopivan nurkan jossa vain 2 bandittiä pääsee kimppuuni, tuon paikan joka näkyy ylläolevassa kuvassa. Aamupäivä vaihtuu iltapäivään, ja saan käyttööni 57 levelisten Bandittien syntymäkohdan. Yllättäen paikalle saapuu eräs 116 levelinen Player Moderator, nimen jätän mainitsematta. Pari kuukautta takaperin tämä kyseinen modi oli tappanut minut. Olin ollut wildulla tappamassa Green Dragoneja saadakseni ja myydäkseni niiden luita, olin saanut inventoryni täyteen luita, ja lähdin pankkia kohti pankittaakseni yli 70k arvoisen lastin luita ja ottaakseni lisää ruokaa, kun tämä kyseinen modi hyökkäsi erään 102 levelisen kaverinsa kanssa kierosti kimppuuni käyttäen Ancient Magiaa, jonkan edessä melee-pelaajat ovat yleensä täysin voimattomia. Ja miten minä olisin mitään mahtanut ilman ruokaa, 50 hp:ta jäljellä? Mainitsin tälle modille asiasta, ja hän pyysi kohteliaasti anteeksi.

Se on hyvä että modit osaavat olla kohteliaita. Ja sori tosta kirjoitusvirheestä tossa privassa, vahinkojahan sattuu. Itse olen kyllä pohtinut että modina olisi hienoa, koska kaikki modithan ovat yleisesti kunnioitettuja ja ihailtuja. Modiksi kuulemma pääse reportoimalla bugeista ja pelaajista, ja olemalla aktiivinen Runescapen forumeilla. Bugeja en ole reportoinut, mutta pelaajia kylläkin, sainpahan hommattua bannitkin yhdelle 91 leveliselle pelaajalle rasistisista puheista. Kyseinen tyyppi satuili rasistisia kommentteja juutalaisita ja niin edelleen, joten päätin käyttää report abuse-nappia ihan huvikseni. Kerroin tällä pelaajalle että olin reportoinut hänestä. Kahta tuntia myöhemmin tämä jannu lähettää privaa jollain toisella accountillaa, kiroten että olin hommanut hänelle bannit kahdeksi viikoksi. Ilmeisesti tämä jannnu oli saanut ennenkin reportteja vastaavanlaisista jutuista. Noh, pääsinpäs taas kartuttamaan mittavaa ignorelistaani. Nyt mentiin taas vähän off topic, mutta ei se mitään meinaa. Anyways, jatkoin kehittämistä samaan tapaan, ja iltapäivä vaihtui iltaan, melko tapahtumaköyhä päivä. Voikohan noin sanoa, meinaan kun onhan tää tapahtumarikas mutta onko tapahtumaköyhä? No aivan sama se mulle. Tähän väliin pistän kuvan taikamatosta, joka on yllättävän kätevä tapa liikkua Desertillä.

Noissa matoissa on kyllä yksi ärsyttävä puoli, että niillä ei voi matkustaa jos on oikeassa kädessä jotain, eli ase pois kourasta. Siinä on se huono puoli, että saa yhden ruoan vähemmän mukaan matkaan, joka on aika iso juttu, yhdellä ylimääräisellä lobbylla tai swordyllä pärjää melkein 10 minuuttia kauempaan.
Jatkan kehitystä tätä pohtien, kun yllättäen 24 levelinen räkänokka alkaa seistä edessäni niin etteivät banditit pääse kimppuuni, näin ollen estäen minua kehittämästä. Pyydän häntä kohteliaasti väistymään, mutta saan takaisin vain sanaa noob ja lausetta "I don't care.", mutta pysyn rauhallisena ja pyydän häntä siirtymään uudelleen. Tämä kyseinen "noob" ilmoittaa siirtyvänsä vain jos annan hänelle jotain kamaa tai rahaa. Ilmoitan että en neuvottelen kiristäjien kanssa lisäten sanan noob lauseen perään, ja tämä herra alkaa floodata "Noob lol f u" jne. Ja report abuse soimaan, tollasta en viitti katsella kauaa. Kerrotuani että reporttasin hänet, tämä pieni noob lähti kiltisti matkoihinsa. No ei siinä mitään, kyllähän laiskoilla noobeilla on oikeus vittuilla niille jotka eivät ole olleet laiskoja. No, se strenght jäi kyllä hommaamatta, mutta ei sillä väliä, kyllähän sen voi huomennakin ottaa.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home

Sunnuntai 30.10.05