Saturday, October 29

Perjantai 28.10.05

Loggaan Runeen. Huomaan seisovani pienessä goblinien valtaamassa mökkirykelmässä, en muista miten oli päätynyt sinne, viikko oli ollut kiireinen, olin joutunut heräämään kuudelta aamulla joka päivä, joten runeilu oli jäänyt vähän vähemmälle. No onneksi viikonloppu sentään alkoi, melkein tauotonta pelittämistä luvassa. Mutta nyt takaisin itse peliin, tuli vähän harhailtua tosta aiheesta. Vaikka en muista miten päädyin kyseiseen paikkaan lähelle observatorya, tiedän kuitenkin tarkalleen missä olen, runessa ei löydy montaa paikkaa jossa en olisi koskaan käynytkään. Tiedän olevani castle wars arenan välittömässä läheisyydessä. Sieltä löytyy itse Castle Wars minigamen lisäksi pankin virkaa toimittava arkku. Kävelen sillan poikki areenan aulaan, ja laitan greataxeni, abyssal whippini, dharok plateni, dragon platelegsini ja dragon sq shieldini pankkiin. Olin ollut eilen sotimassa areenalla, joten kypäräni ja viittani olivat jo pankissa. Olin aikaisemmin sopinut kaverini kanssa, että lähtisimme kahdestaan wildernessille pkoilemaan. Sovimme että tämä pk tapahtuisi ilmaisilla servuilla, ja että pitäisimme päällämme vain black fulleja ja rune 2 handereitä. Laitoin nämä päälleni, kaivoin pankista sopivat riimut ja teleporttasin Varrockin kaupungiin. Sieltä kävelin Edgevilleen, otin vielä pankista 28 lobsteria ja vaihdoin serveriä. Tässä vaiheessa voisin puhua vähän statseistäni. Voisi sanoa, että olen master runessa. Combat levelini on jo erittäin korkea, reilusti yli keskiarvon, joka lienee jotain 70. Tällä hetkellä olen tasolla 114, mikä herättää alempitasoisissa pelaajissa kunnioitusta melko paljonkin. Niinkuin olen monesti joutunut alempitasoisille arvostelijoilleni sanomaan, "En ehkä osaa tehdä kovin monia asioita käsilläni, mutta ainakin voin vetäistä sinua niillä turpiin."
Odottelen siis ystäväni saapumista Edgevillen pankin nurkilla, black fullit ja rune 2h niskassa, free serverillä. Eräs 28 tasoinen pelaaja iron kamoissaan hihkaisee "Wow 114!!!!!11", ja alkaa tradeta minua. No, minä hyväksyn ajankuluksi, hän tuputtaa minulle 23 rune essenceä, kysyn häneltä miksi minä niitä tarvitsisin, hän mongertaa jotain takaisin hollanniksi ja kävelee tiehensä. Pian kaverini jo saapuukin, hän on 104 levelinen, melko master siis. Lähdemme yhdessä wilduun, annan hänen johdattaa vaikka olenkin korkeatasoisempi. Dark Knight Fortressin edustalla kohtaamme muutamia 90-109 levelisiä pelaajia, ja taistelu syttyy välittömästi. Heillä on päällään rune fullit, kun taas meillä vain black fullit ja rune 2h:t. Taistelu ei suju meidän kannaltamme kovinkaan hyvin, joten päätimme suorittaa taktisen vetäytymisen. No hittasinhan sentään 24 rune 2h:lla. Juoksimme takaisin Edgevillen pankille, kaverini vaihtoi 2h:nsa rune scimitariin, ja minä tääs vaihdoin black fullini rune fulleihin, mutta pidin 2h:n. Lähdemme takaisin Dark Knight Fortille astetta vaarallisempina, mutta äskeisestä ryhmästä ei näy jälkeäkään. Pettyneinä lähdemme yhä syvemmäs wilduun. Kohtaamme kaikenlaista sakkia, mutta harmiksemme he ovat kaikki tasoiltaan niin alhaisia että emme pysty hyökkäämään heidän kimppuunsa. Hyökkäämme kahden 87-89 levelisen maagin kimppuun, saamme 89:n tapettua, mutta 87 pääsi karkuun, vikkelä kintuistaan kun oli. Siirrymme Demonic Ruinsseille, tapan huvikseni yhden Greater Demonin, ja saan rune largen. Aika hyvä tuuri. Vaihtelemme viellä serveristä toiseen murhattavia pelaajia etsiskellessämme, mutta kun ketään ei tunnu löytyvän, päätimme lähteä matkoihimme. Vaihdan takaisin membereihin, laitan edgen pankissa päälleni Dragon med helmin, Dharok platebodyn, Dragon platelegsit, Dragon Square shieldin, Obsidian Capen, Rune Bootsit, Cooking Gauntletsit, Abyssal Whipin, Ring Of lifen, Amulet Of Gloryn ja 999 rune arrowia ihan sen vuoksi että minulla olisi joka slotissa jotakin päälläni. Mietin mitä tekisin, päätän lähteä kehittämään strenghtiäni, vaikka seuraavaan leveliin tarvitaankin yli 800k expaa. Vaihdan whippini dragon scimitariin, whipillä kun ei voi strenaa treenata, ja dharokkaamiseen en nyt viitsi ryhtyä, kun Dharok Fullitkin olisi korjattava. Teleporttaan glorylla Al Kharidiin, ja vaihan gloryni holy symboliin, koska aion kehittää Bandit Campin 57 levelisiin Banditteihin, jotka käyvät automaattisesti päälle jos pitää jotain jumaliin viittaavaa kamaa, kuten holy symbolia tai god capea. Lennän taikamatolla Beduiinien leiriin, ja jatkan sieltä etelään aina Bandit Camppiin asti. Jään seisomaan erään talon nurkkaan, koska siihen taloon syntyy 3 bandittia, jotka käyvät heti synnyttyään kimppuuni, eli olen jatkuvasti taistelussa, sillä ne kun olen tappanut kaikki kolme, kaksi uutta on jo ehtinyt syntyä. Jatkan tätä kehittämistä tunteja putkeen, käyn välillä pankilla hakemassa lisää ruokaa ja vettä, kunnes keskiyön aikaan kaikki bandittien syntymispaikat ovat jonkun toisen pelaajan käytössä. Expaa ehti kertyä sellaset 300k ja 100k hp expaa. Koska kello on vasta kaksitoista, päätän lähteä mainaamaan rune essenceä Yanilleen. Mainaan 2500 rune essenceä, kun teen niistä kaikista chaos runeja, runecrafting levelini on jo tarpeeksi iso nature runejen tekemiseen. Lisäksi voin myydä chaos runet jotka teen, jolloin tienaisin 375k, joka ei oikeastaan ole kovinkaan paljoa. Mutta enhän minä rahan takia runecraftaa. Kun olen mainannut ne kaikki, menen vielä myymään hieman bloodeja ja deatheja, tienasin niillä 650k. Kello oli jo neljä aamulla, joten loggasin runesta, tietäen että olisin jo seitsemän tunnin päästä taas kehittämässä.

Tähän loppuun vielä laitan kuvan siitä kun tapoin Zeziman parin muun pelaajan kanssa Castle Warsissa:

0 Comments:

Post a Comment

<< Home

Perjantai 28.10.05